Pitkä ja sekava päivä taas takana. En osaa sanoa, tapahtuiko mitään mainittavaa. Lähinnä samaa stressitestailua kuin eilenkin, sanan kaikissa merkityksissä. Päätetyötä, kahvia. Lisää kahvia.

Isäni on ollut tänään mielessä tavallista enemmän. En oikeastaan tiedä miksi. Hänen vanha sivustonsa, jota pidän yhä hengissä, muistutti olemassaolostaan. Löysin sieltä vanhan XSS-haavoittuvuuden. Linux-nörtti isäni oli old school koodari PHP4 ajoilta, eikä ollut ihan WordPressin sanitoinnit enää hallussa.

XSS-virheen korjaamisen hetki tuntui oudolla tavalla lohduttavalta. Tuntuu kuin hän olisi yhä läsnä, vaikka on ollut poissa jo kuusi vuotta. Välillä juttelen hänelle Linuxia säätäessäni. Hänen kanssaan olisi riittänyt jutusteltavaa Waylandin, KDE Plasman, selainten ja tekniikan kehityksestä. Toisaalta olen iloinen, ettei hän ole näkemässä tätä AI Slop-aikaa tai 67-brainrotteja. Toisaalta harmittaa, ettei hän nähnyt Manun kasvavan. No, tätä se elämä on. Memento mori.

Väsymys painaa, mutta ehkä tällaisina pävinä ei tarvitse olla mitään erityistä sanottavaa tai kirjoitettavaa.