Postdromessa kaikista turhauttavinta on se, että vaikka yrittää tehdä jotain järkevää ja ajatella, ei siihen täysillä kykene. Tällaisina päivinä sanon lapsille ja vaimolle, että älkää ihmetelkö, jos olen tänään omituinen, alakuloinen, poissaoleva, enkä tajua mistään mitään. Saan olla tyhmä luvan kanssa.

Kaikilla migreeni ei ole samanlainen, esimerkiksi minulla ei tule prodromea eikä auraa. Päänsärky 4-24 tuntia, sitten postdrome 24-48 tuntia.

Tähän postaukseen on hankala irrottaa lusikalla kaavituista aivoista mitään muuta oleellista. Tarkoituksena oli kirjoittaa varmaan kuolevaisuudesta, hetkessä elämisestä ja jostain yltiöfilosofisesta, mutta ei siitä tule nyt mitään.

Tiedän, että yleinen elämänohje on, että pitäisi nauttia koska koskaan ei tiedä milloin viimeinen hetki tulee omalle kohdalle. Mutta hankala elämästä on aina nauttia. Joskus eläminen on surusta toiseen liikkumista. Joskus se on selviämistä. Joskus se on onnellisuutta. Sitä elämä on. Se ei ole aina hyvää tai edes nauttimista. Koen, että syntymisen jälkeen ennen kuolemaa kaikki on plussaa.

Tässä päivän filosofinen pläjäys. Enempään ei pysty. Ja sekin on ihan OK.