On juhannus. En oikein tiedä mitä olen mieltä keskikesän juhlasta. Se synnyttää lähinnä haikeutta. En ole koskaan ollut juurikaan juhannusihmisiä. Nuorempana tuli ryypättyä Nummirockissa ja ties missä Himoksella.

Aikuisiällä vietin juhannusta yleensä isäni luona Niemisjärvellä, mutta hänen kuoltuaan 2019 tuota mahdollisuutta ei enää ole ollut. Paistoimme lettuja, söimme mansikoita, nauroimme yhdessä. Isäni teki jopa kokon, vaikka tönö ei ollutkaan järven rannalla. Siinä sai samalla oivan tilaisuuden polttaa vanhaa rojua ja puutavaraa. Erään kerran kokkoon meni myös vanha huonekalumme, jonka pistimme säpäleiksi.

Nykyään juhannus on yksi kesäpäivä muiden joukossa. Tykkään istua tietokoneella ja katsella maailman menoa digitaalisen ikkunani kautta. Juon kahvit ja chillailen.

Tänä juhannuksena tyttäreni olisi halunnut lähteä ulos, mutta vaimoni vointi ei ollut hyvä tähän, enkä halunnut lähteä vajaaperheellä. En tiedä edes minne menisimme. Keskusta-asujalle täällä ei ole kovin montaa paikkaa kävelymatkan päässä, eikä kokkopaikkoja ilmoiteta missään. En halua lähteä kauemmas Laukaaseen tai Hankasalmelle.

Kaikista paras juhannus on kotona, en oikeastaan kaipaa mitään muuta.