Tunnekartasto on nyt luettu loppuun. Hieno kirja, joka vahvisti monta käsitystäni erilaisista tunnespektreistä ja esimerkiksi moraalikäsityksestä. Yksi hienoin oivallus liittyy optimismiin.

Optimisti yrittää uudelleen. Optimisti näkee tulevaisuuden valoisampana. Liika optimismi ei ole hyväksi, koska silloin ihminen ylpistyy eikä näe metsää puilta. Ei saa keulia. Pitää muistaa pitää jalat maassa ja järjen päässä. Mutta keskimäärin kannattaa olla kuitenkin optimisti mieluummin kuin pessimisti tai realisti. Pessimisti ei pety, mutta ei tee mitään muutakaan. Optimisti tietää, että pettymys kuuluu elämään ja ajaa asioita entistä kovemmin eteenpäin pettyessään. Realisti katsoo vain nykyhetkeä, eikä sano juuta tai jaata.

Minä olen optimisti. Hukkasin elämästäni vuosia pessimismiin ollessani masentunut. En minä sille oikein hirveästi mahtanut, mutta nykyään yritän ajatella asioista positiivisesti aina kun mahdollista. Optimismi tarkoittaa itselleni sitä, että uskon hyvään. Miksi haluaisin nähdä kaikessa vain huonoja puolia? Miksi haluaisin odottaa ja ennakoida, että pahaa tapahtuu tai asiat pahenevat? Miksi haluaisin epäillä tulevaisuudennäkymiä, kun voin vaikuttaa suuntaan itse? Asioita on hyvä ottaa huomioon ja pohdiskella monelta kantilta, mutta oletuksena kannattaa pitää hyvää, ei pahaa.

Ahdistushäiriö rajoittaa kykyä olla optimisti. Mutta välillä se toimii järjen äänenä. Kun ahdistaa, puskee sen läpi, jottei ahdistaisi. Optimismi muistuttaa, että ei kannata keksiä lisää syitä ahdistuksen boostaamiseen. Pessimismi ja negatiivisuus on kuin bensaa liekkeihin. Optimismi ja positiivisuus tyynnyttää roihun lempeäksi hiillokseksi.

Enemmän optimismia maailmaan, niin hyvä tulee.