Kuin Ernest Hemingway

Nukuin viime yönä kaksitoista tuntia. Jostain syystä nukutti. Ehkä uusi vaimon lahjaksi saama Xiaomi Mi Smart Antibacterial Humidifier -ilmankostutin toimii tai sitten olin vain unen tarpeessa. En kokenut olevani erityisen väsynyt.

Päivän saavutukset

Kirjoittaminen ei ole vielä toistaiseksi tuntunut ”työltä”. Ulos lähteminen sen sijaan on tuntunut jo ajatuksena vaivalloiselta. Tänään otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja lähdin pihalle. Hyvä lenkki.

Image

Perään tein vielä lihaskuntotreenin.

Päivän paras muisto

James Clearin ”Pura rutiinit atomeiksi” (alkuperäisteos Atomic Habits) on ihan sairaan hyvä kirja. Noin 70% kuunneltu BookBeatissa.

Päiväkirjan pitäminen on toinen hyvä esimerkki. Lähes jokainen hyötyisi siitä, että saisi ajatuksensa mielestä paperille, mutta useimmat lopettavat kirjoittamisen jo muutaman päivän kuluttua tai välttelevät sitä, koska se muistuttaa vaivalloista kotityötä.

Salaisuus on pysyä aina sen pisteen alapuolella, jossa tekeminen alkaa tuntua työltä. Brittiläinen johtamiskonsultti Greg McKeown rakensi päivittäisen kirjoittamisrutiinin kirjoittamalla vähemmän kuin mieli teki. Hän lopetti päiväkirjan kirjoittamisen aina ennen kuin se alkoi tuntua rasittavalta. Ernest Hemingway noudatti samaa neuvoa minkä tahansa kirjoittamisen suhteen. ”Paras aika lopettaa on silloin, kun sujuu”, hän totesi.

James Clear kirjassaan ”Pura rutiinit atomeiksi”

Huomaan olevani kuin Hemingway, eli tähän on hyvä lopettaa kirjoittaminen tältä päivältä.

Kirjoitukset kalenterissa

joulukuu 2021
ma ti ke to pe la su
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031