↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Kevyttä asiaa painosta

1 min
204 sanaa

Olen käynyt lenkillä melkein joka päivä. Lenkkeilen, vaikka olen säälittävän laiha. Ruipelo. Olen aina ollut ruumiinrakenteeltani hoikka. Koskaan ei ole tarvinnut laihduttaa. Lihotus käsitteenä on vieras. Enkä tiedä haluanko lihoa. En ole potenut anemiaa enkä mitään, mutta käytän varmaan enemmän energiaa mitä saan. Syön monipuolisesti ja ihan terveellisestikin, mutta aika niukasti. Joskus olen vähän puutostautinen, mutta en kuitenkaan aneeminen. Saattaa pyörryttää tai särkeä päätä ja sen semmoista. Ja verensokeriarvot heittelee. En minä tiedä. Tykkään rullaluistella sauvojen kanssa ja ottaa hikeä pintaan. Samalla ylläpidän peruskuntoa. Joskus pelkään vain että se laihduttaa minut vielä olemattomiin.

Yleisesti ottaen naiset eivät kerro julkisesti painoaan, vaikka eivät häpeäisi sitä, mutta minä olenkin miespuolinen ja kerron painoni koko maailmalle. Viimeksi kun kävin vaa-alla suihkun jälkeen, painoin noin 57 kg. Olen 176 cm pitkä. Painoindeksin mukaan olen alipainoinen. Ollut jo pitkään. Kummallista on, että olen oikea herkkusuu. Syön karkkia ja juon limsaa ja makeaa päivittäin, enkä ole koskaan painanut kuuttakymmentä kiloa. Kaksi vuotta nuorempi pikkuveljeni saa minut kohta kiinni. Pitäisi alkaa bodaamaan ja kehittämään lihaksia, käsivarret kun ovat nolon köykäiset. Painonnosto on vain raskasta puuhaa tällaiselle laiskurille. Sitäpaitsi kuntosalilla käynti maksaa ja vie aikaa ja pitkällä tähtäimellä lihasten ylläpitäminen on melko vaikeaa. Mihin tarvitsen lihaksia jos en aio tehdä tulevaisuudessa niin fyysistä työtä?

Hyvin kirjoitettu

Taputa, jos tykkäsit

Reaktiot

Tykkää, boostaa tai vastaa siellä, missä kirjoitus on jaettu. Reaktiot Mastodonista, Blueskysta ja Threadsista päivittyvät tänne. Jos jakoa ei vielä ole, hae kirjoituksen osoite Mastodon-palvelimesi haulla. Rolle Mastodonissa: @[email protected].

Jaa ja seuraa

Lue myös

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

  1. Aika laiha olet täytyy myöntää.
    Voihan sitä ostaa sinne salille jonkun vuoden kortin vai mitä niitä on.Jos vaan riittää motiivi käydä sielä sen vuoden =)

  2. Juu’u. Näinhän se on vielä nyt, kun olet nuori, mutta kyllä sitä painoa alkaa kertymään ajan myötä.

  3. Et tiedä kuinka onnellisessa asemassa olet, kun et liho niin helposti. Minulle on tullut tässä yht’kkiä viisi kiloa takaisin vain sen takia kun en ole käynyt lenkillä joka päivä.

    Lihon jo ajattelemalla makeaa…

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @[email protected]

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.