Bloggausmeemi

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Rollemaa.org – oma blogi

  1. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?
    Blogihan tulee sanasta weblog, joka on niinsanotusti ”verkkolokikirja”, johon tehdään ”merkintöjä”, eli kirjoituksia ja artikkeleita haluamistaan asioista. Blogia on yritelty määritellä monilla tavoilla ja voi tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. Minulle blogi tarkoittaa eniten nettipäiväkirjaa, eli omaa julkista päiväkirjaa netissä.
  2. Milloin aloitit bloggaamisen?
    (joissakin piireissä bloggaaminen kirjoitetaan yhdellä g:llä, blogaaminen, mutta minusta se kuulostaa tyhmältä). Aloitin varsinaisen bloggaamisen vissiin 2003-2004, ellen jopa aiemmin. Silloin tosin blogia sanana tai ilmiönä ei tunnettu samalla tavalla kuin nykyään Tuplabloggailin myös jonkin aikaa livejournaliin ja vuoden 2007 puolella pidin anonyymiblogia Bloggerissa. Niistä tuli kuitenkin pelkkää mielipahaa, joten jatkoin aktiivista kirjoittelua Rollemaassa (silloisessa Rollewebissä). Ennen milleniumia kirjoitin tietenkin konkreettista päiväkirjaa ja niitä minulla onkin tallessa aika monta täytettynä ainakin vuoteen 2003 asti.
  3. Miksi bloggaat?
    Olen aina rakastanut kirjoittamista ja kotisivujen tekemistä omaksi ilokseni. Omien ajatuksien kirjoittaminen ”ajatuksen virtana” on ollut aina yksi keinoistani rauhoittua. Samalla kehitän kirjoitustaitoani ja sanavarastoani ja jopa kommunikoin lukijoideni kanssa. Blogiteksteilläni saan myös helposti mielipiteitäni näkyville. Bloggaus on siis minulle eräänlainen harrastus.
  4. Kuinka usein bloggaat?
    Yritäin lähes päivittäin, mutta aina ei tule kirjoiteltua. Tiheimmillään olen kirjoittanut jopa kymmeniä artikkeleita päivässä, harvemmillaan kerran viikossa. Keskimäärin kirjoitan joka toinen päivä jotain. Nykyään sivulla on vielä mikrobloggaukset, joten jos ne lasketaan niin joka päivä on jotain uutta.
  5. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?
    Yllättävää kyllä, tunnen. Tai no, tavallaan sitä ei voi sanoa syyllisyydentunteeksi, enemmän harmittaa kun unohtuu kertoa asioista, joista olisi saanut paljon juttua ja ehkä myös keskusteluakin.
  6. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?
    Kuten jo aiemmin tuli sanottua, bloggaaminen kuulostaa paremmalta. Kumpikin tarkoittaa tosin samaa asiaa, joten kysymyksen vastauksella ei tavallaan ole mitään merkitystä lopputulokseen. Blogaan ja bloggaan.
  7. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan keskimäärin päivässä?
    Laskuria? Tykkään käyttää enemmän laajempia tilastojärjestelmiä. Aikoinaan (90-2000, vuosi sinne tai tänne) käytin php-pohjaista bbclonea. Nykyisin käytän yhtäaikaisesti woopraa ja Google Analyticsia, jotka ovat molemmat loistavia. Päivässä sivustolla käy kutakuinkin kummankin tilastosysteemin mukaan 100-200.
  8. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
    Tällä hetkellä tilaajia 22, lukijoita viikossa 15.

Muiden blogit

  1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?
    Tietenkin. Pidän monen blogin sisältöä kiinnostavana. Joskus tulee tilaisuus, jolloin voin ottaa kantaa toisen mielipiteeseen. Blogiverkko on eräänlainen yhteisö. On kiva kirjoittaa kun tietää että blogia lukee joku ja toisten tekstien tai blogien kommentoiminen tuntuu hyvältä samalla tavalla kuin kommenttien saaminen omaan blogiin.
  2. Milloin aloitit blogien lukemisen?
    Olen lukenut niitä niin pitkään kuin muistan, silloinkin kun blogi-nimitys ei ollut yleisesti tiedossa. Varmaan juuri silloin kun aloitin Internetin käytön.
  3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?
    Blogilistaa en käytä blogien selaamiseen, mutta suosikeissa on noin viisi. RSS-lukijassani (Liferea) aktiivisesti seuraamiani blogeja on 51, joista parhaat löytyvät footeristani.
  4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
    Varmaan kavereiden blogeja, kuulumisia. Tykkään lukea myös tietotekniikasta ja tietokoneista. Uutisia en oikeastaan lue. Metallimusiikki.net on asia erikseen.
  5. Millaisia blogeja luet vähiten?
    Vastasinkin jo edellisessä: uutisia.
  6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?
    Kyllä. Ne ovat kivoja, sillä sieltä saa kipinöitä kirjoittaa vastamielipiteitä ja -kannanottoja.
  7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
    Suomalaisia. Ulkomaisista on listalla vain muutamia ja nekin suurin osa kehitysblogeja (songbird, Last.fm, linux…)
  8. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?
    Silloin tällöin.

Blogien yhteisöllisyys

  1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?
    Kyllä.
  2. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
    Outo kysymys. Tietenkin ilmoitin itse. Ei taida voida edes ilmoittaa jonkun toisen blogia, ainakaan ilman lupaa.
  3. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?
    Erittäin harvoin. Ei paljoa kiinnosta.
  4. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?
    Kiva juttu.
  5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?
    Kiva juttu.
  6. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
    Blogilistalla en? Muiden blogeissa kyllä, jos minulla on jotakin sanottavaa juttuun.
  7. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?
    Nyt en kyllä osaa sanoa. En oikein paljon missään. Kommentoin satunnaisesti sinne tänne.
  8. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
    En osaa vastata tähänkään.
  9. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
    Vain jos viittaan johonkin mielipiteeseen, mutta en varsinaisesti kommentoi itse blogia.
  10. Tuntuuko sinusta siltä, että blogistanissa (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
    En usko, että näin on. Enkä ole moisesta kuullut.
  11. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?
    Mikä sisäpiiri?
  12. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
    Onko sellaisiakin?

Hassu oli. Nappasin meemin Torstilta. Kiitos.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Torsti

    Juu-u, hyvä kun nappasit :D Kiitos päivitysilmoituksesta (on muuten tyhmä sana!)

  2. Blog: Osoite päivittynyt | Rollemaa.org

    […] siis linkkinne, ettei bloggausmeemi saa liikaa suosiota. Se on nimittäin nyt Luetuimmat-listan kärjessä… Toinen erityisesti […]