Kokemuksia Windows 7:sta asuksen miniläppärillä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Nyt on sitten Windows 7 asennettu Asus EEE PC-miniläppäriin. Hyvältä vaikuttaa kaikin puolin. Toimii yhtä hyvin – ellei jopa paremmin – kuin Windows XP Professional. Skippasin Vista-vaiheen kokonaan ja hyvä niin. En missään vaiheessa syttynyt tuohon käyttöjärjestelmähirviöön. Ajattelin pysyä XP:ssä vuoteen 2010 asti, jolloin päivitystuen oli tarkoitus loppua. Tänään kuitenkin tarkistin ja tukea on jatkettu vuoteen 2014 asti. Service Pack 2 tuki loppuu edelleen vuoden 2010 aikana. Oli miten oli, tarkoitus oli siirtyä uuteen hyvissä ajoin.

Olen siis aina käyttänyt pöytäkoneissani Linuxia ja läppäreissäni Windowsia. Tai no, onhan minulla noita linuxkokeiluja ollut läppäreissäkin, mutta jotenkin Windows on edelleen jostain syystä mukavampi omaksua läppärikäytössä. Linux Mint oli läppärikäytössä paras, mutta jonkun ajan kuluttua päätin hylätä senkin. Macbook olisi tietysti paras ratkaisu, mutta kun sellaiseen ei toistaiseksi ole varaa, eikä varmaan tule olemaan. Windows- ja Linuxlinjalla pysytään.

Ensivaikutelma Windows 7:stä on erittäin hyvä. Käyttis toimii yllättävän sutjakkaasti miniläppärillä, ehkä jopa paremmin kuin Windows XP. Töissä testattiin toimivuutta vanhalla koneella, jossa oli 256mb keskusmuistia ja hyvin toimi siinäkin.

Minun piti kirjoittaa jonkinlainen opas Windows seiskan asennuksesta ja tuunauksesta, mutta enpä sitten jatkanutkaan. On liian kiire ja liikaa intoa noiden tietokoneiden säätämisessä. Asensin nimittäin seiskan samalla kahteen muuhun kotimme tietokoneeseen. Miniläppärini Windows 7 näyttää tällä hetkellä tältä (Teemana Win7:lle portattu Slan XP2):

Kirjoitan jossain vaiheessa oppaan miten asensin Windows 7:n muistitikulta kahteen läppäriin ja kuinka tuunasin koneeni juuri sellaiseksi kuin haluan. Sanottakoon, että vihaan Vistan jälkeen tulleita Aero-teemoja, jotka on ärsyttävästi sisäänrakennettu sen jälkeisiin Windowseihin. Onneksi on kuitenkin olemassa kikkoja, joilla vanhat kunnon Visual Stylet saa toimimaan myös Windows 7:ssa. Tein tuunausohjeen aikoinaan Windows XP:lle ja aion tehdä vastaavan myös seiskalle. Nyt jatkuu winukan tuunaus…

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

7 kommenttia

  1. snd

    Itse kun hetken käytti windows 7 läppärillä niin tuntu, että se käyttää xp:n parhaita ominaisuuksia ja sitten vistan ajurikirjastoa. Toimi sulavasti ilman suurempia ongelmia. Ainut ongelma joka tuli eteen oli sitten taas google chrome, joka satunnaisesti kaatui, mutta sitten safari kylkeen niin toimi kuin unelma ja vei noin 400mb vähemmän muistia kuin vista. Silti ubuntu on imo ollut paras vaihtoehto kannettavalle.

  2. rolle

    Linux Mint perustuu Ubuntu Jauntyyn/Hardyyn, joka on mielestäni paras vaihtoehto kannettavalle. Itse en ole kuitenkaan kannettavassa Linuxia tottunut käyttämään + haluan erillisen Windows-koneen ihan kokemusmielessä, kun pääkoneessa on Opensuse. Mutta on kyllä tosiaan positiivinen yllätys tuo Win7.

    Harmi vain että Windows 7:lle portattuja Visual Stylejä ei ole paljon yhtään… paras noista ”minimalistisista” minkä löysin oli SlanXP2:n Win7-versio. Lassekongon NOOTO on ehdottomasti lempparini, ja sitä käytin XP:ssä, mutta Win7:aan sitä ei ole vielä portattu. NOOTO löytyy kuitenkin jo Vistalle.

  3. Gocom

    Harmi vain että Windows 7:lle portattuja Visual Stylejä ei ole paljon yhtään

    Rolle, sillä Windows 7 tulee kuluttajamarkkinoille vasta muutaman viikon päästä. Tällähän hetkellä siitä saavat nauttia vain keskuksen kehittäjät, opiskelijat, testaajat, ehtojen vastaisesti OEM-avaimia käyttävät ja tietysti warettajat. Tietystihän on olemassa betaversiot joita saa käyttää vapaasti (ne kaksi buildia jotka on julkaistu). Kyllä niiden määrä sitten kasvaa kun se edes ensten julkaistaan.

  4. snd

    beta ja rc lopettaa toimintansa joskus ensi vuoden helmi/maaliskuussa muistaakseni ja tätä ennen käyttöjärjestelmä aloittaa itsensä boottaamisen tunnin välein, jos nyt satun oikein muistamaan.

  5. rolle

    Gocom: Olen tästä tietoinen, mutta unohdin sen kommentissani mainita. Lokakuun loppua odotellessa…

  6. Levisz

    ”Kirjoitan jossain vaiheessa oppaan miten asensin Windows 7:n muistitikulta”
    Opasta en vielä löytänyt, onko sellaista tulossa?

  7. rolle

    Levisz: Oli tarkoituksena kirjoittaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ehkä joskus vielä kirjoitan.