-
Musiikillista monipuolisuutta maanantaihin
Koska olen monena maanantaina laiminlyönyt lukijoitani, ajattelin tänä maanantaina hyvissä ajoin lähteä liikenteeseen maanantaisella musiikkipläjäyksellä. Aiemmin julkaisin hommaa nimellä maanantaimetalli, mutta koska homma on jäänyt niin monta kertaa välistä, päätin vähän laajentaa kategoriaa. Itsehän kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, vaikka monelle saattaakin olla iskostunut minusta kuva hevimiehenä. Hevimies olenkin, mutta se ei tarkoita että olisin rajoittunut…
-
Parhaat musiikkia tekevät komediaryhmät
Olen kautta aikojen rakastanut koomikoita, etenkin musiikkia tekeviä sellaisia. Youtube on mullistanut koomikoiden maailman täysin ja sitä kautta suurin osa onkin ponnahtanut kuuluisuuteen. Tenacious D Jo vuonna 1994 aloittanut Tenacious D tuli kansan tietoisuuteen vasta 2000-luvulla erilaisten televisio-ohjelmien kautta. Itse kuulin bändistä kaverini kautta joskus vuonna 2006 ja ihastuin ikihyviksi. Monelle tulee yllätyksenä, että bändin…
-
Internet- ja tosielämä tukevat toinen toistaan
Joku sosiaaliseen mediaan ja Internet-elämiseen tottumattomampi oli taannoin seurannut Internet-käyttäytymistäni viikonlopun ajan ja maanantaina ihmetellyt miten Rolle jakaa kaiken informaation netissä. Aivan kaikenko, ehkä en sentään. Olen elänyt elämääni Internetissä jo hyvin nuoresta iästä saakka, eikä sitä kovin moni vanhemman sukupolven edustaja ymmärrä. Modeemien pitäessä säksättävää ääntä loin isäni avustuksella nettiin ensimmäisiä kotisivujani. Olisinko ollut…
-
Pitääkö muka selitellä?
Monet varmaan ihmettelevät kun on Rollen kirjoitustahti löystynyt. Niinpä, tiedostan sen kyllä itsekin. Se johtuu ihan siitä kun olen nykyään kokopäivätyössä ja kotiin tullessa ei jaksa ajatella yhtään mitään. Teen kyllä paljon juttuja tietokoneella ja omia projekteja jaksan vääntää vaikka maailman tappiin asti, mutta laajempi ajatteleminen ja kirjoittaminen ei vaan suju. Mitäpäs sitä pakottamaan. Aiheita…