-
Onko sosiaalinen media parantanut yhteydenpitoa vai huonontanut yksityisyyttä?
Jossakin ohimennen katsomassani TED Talksissa käsiteltiin sosiaalista mediaa ja sen kehitystä viimeisen viiden vuoden aikana. Ilmoille nousi kysymyksiä, joiden inspiroimana päätin nyt kirjoittaa aiheesta blogiini. Yksi keskeisimmistä taisi olla yleinen pohdinta siitä, onko sosiaalinen media parantanut yhteydenpitoa vai huonontanut yksityisyyttä. Vaikka pyrinkin tarkastelemaan aihetta kuin aihetta objektiivisesti, en voi olla aloittamatta omista tottumuksistani. Olen aina…
-
Kela siirtää tulkkien välitystoiminnan Turkuun – miksi ihmeessä?
Kela tiedotti tämän kuun alussa suunnittelevansa keskittävänsä vammaisten tulkkauspalvelun Turkuun. Luulin artikkelia aprillipilaksi. Kuurosokean vaimoni perusoikeuksien kannalta homma saattaa olla huono juttu. Olen aiemminkin vinkunut Kelasta, yleensä ihan syystä. Tulkkipalvelun siirryttyä kokonaan kunnilta Kelan vastuulle vuonna 2010 (tiedotustilaisuus, jossa itsekin olin paikalla) palvelu on joskus toiminut, joskus vähän nihkeämmin. Kuurosokea vaimoni ei ole aina saanut…
-
Yhtä hullunmyllyä
Fuuuk. Päivät vierii. Töitä riittää. Viime viikkojen aikana kotiin päästyä on tuntunut, ettei kiinnosta mikään muu kuin relaaminen. Jotenkin hassua. Työn puolesta koodailu ja vapaa-ajan puolesta puuhailu on jännästi erottunut tässä parin vuoden sisällä. Kotiin tullessani koodailen ja säädän omiani. Milloin Linuxia, milloin omia sivuja ja web appseja. Joka perjantai yllättyy, että taas on perjantai.…