-
Päätös
Elämä on täynnä päätöksiä. Tein äsken hyvän päätöksen. Päätin kirjoittaa taas blogiin. Tiistai-iltapäivänä päätin lähteä Juhanille. Kymmenen jälkeen päätin lähteä takaisin kotiin Juhanilta. Lähtiessäni Juhani päätti antaa minulle kolme pulloa pepsiä, ihan vain joulun kunniaksi. Keskiviikkoaamuna (pimeimpänä päivänä vuodessa) päätin herätä ajoissa (7:00) ja lähteä töihin. Lähdin 8:20 Jyväskylän Vapaaseurakunnan toimistolle ja aloitin vapiksen uusien…
-
Piparit
Sunnuntai. Heräsin kahden jälkeen, söin, hääräsin, soitin kitaraa ja 17:40 lähdin treeneihin. Viimeisessä parkour-kerrassa ei ollut kuin ehkä kymmenen ihmistä paikalla. Joulupukki tuli tuomaan lakritsia (kyllä, sama tyyppi) viimeisen kerran kunniaksi. Lähdin jo kahdeksalta kotiin, koska en jaksanut hyppiä yksin. Keskustassa bussia odotellessani laitoin kaksi euroa tuplapottiin ja voitin 12 euroa. Jäin reilusti voitolle, koska…
-
Stressimittari
Joopa joo. Kaikki osaa tehdä sivuja minua paremmin. Voisin listata vaikka 100 hienompaa sivua. Tai stten se johtuu vain siitä, että olen kyllästynyt tähän samaan vanhaan ilmeeseen. Ainoa parannuskeino olisi tehdä uusi. Mutta kun EI JAKSA! Suunnittelutöitä on muutenkin nyt niin paljon tulossa että ressaa! Voi elämä! Sepä se.
-
Viikon tapahtumat
Keskiviikkona oli espanjan koe. Luin siihen tiistaina ehkä vajaan tunnin, mutta keskittymättä tarpeeksi. Koe meni huonosti. Ainakin aikaisimpiin kokeisiin verrattuna. Taas on semmonen olo, että numero laskee ysistä seiskaan. Ruotsissa (kielessä) kävi päinvastoin. Espanjan kokeen jälkeen pääsin pois koulusta. Loma sai alkaa! Kyllä, luit oikein: Olen nyt joululomalla, koska nyt on koeviikko ja helpon jaksoni…
-
Huomenta Suomi
En saanut unta. Menin nukkumaan yhdentoista jälkeen – melkein heti kun olin kirjoittanut eilisiltaisen bloggaukseni – ja nukahdin vasta kolmen jälkeen (katsoin kelloa viimeksi 3:40). Heräsin uudestaan luultavasti joskus puoli viiden aikoihin ja herätyskelloon puoli kuusi. Puoli kuudelta kävin suihkussa ja laitoin veden kiehumaan, eikä nyt edes väsytä. Valmistin pienen aamupalan itselleni. Tällaisina aamuina on…