-
Bella-blogit ja Bastella Media Oy hyväksikäyttää bloggaajia rahat pois -meiningillä
Bloggaamisella pystyy nykyään tehdä bisnestä ja jopa tienata ja ymmärtäähän sen, onhan homma kasvanut vuosien saatossa todella paljon. Minullekin on ehdoteltu ties mitä, käyhän Rollemaassa kuitenkin se 200-500 kävijää joka ikinen päivä, suosituimpina päivinä jopa 1000. Enimmäkseen tulee Black Hat SEO-yrityksiltä promobloggausten tai linkkien ostoehdotuksia, mutta suurimman osan voi hylätä sen kummemmin lukematta. Bloggaan kahdeksaan…
-
Mindfulness-huuhaata – tai sitten jotain muuta
Ahdistuksen vallassa ajatuskierre on usein sama. Pohtiminen on turhaa, koska syytä ei usein löydy. Tuntuu, että moni asia juontuu vanhasta, huonosta itsetunnosta ja menneisyydestä. Mutta mihin en muka pystyisi? En minä enää mielestäni niin luuseri ole. Silti jokin osa minussa uskottelee, että tekemäni asiat olisivat muiden mielestä jotain negatiivista. Niin, mitä en muka osaisi tai…
-
Yleinen ahdistuneisuushäiriö ja introverttiys
Minun on pitänyt kirjoittaa aiheesta jo pitkään. Olen vasta viimeisen reilun kahden vuoden aikana saanut tälle kaikelle nimen ja muodon – ahdistus, tarkemmin yleinen ahdistuneisuushäiriö. Tässä tekstissä pyrin kertomaan yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä sekä introvertin luonnetyypistä omin sanoin ja kokemuksin, joten älä oleta että kaikki introvertit ja ahdistuneet ovat juuri tällaisia, variaatiota saattaa löytyä. Yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä…
-
Silminnäkijä: Kuuroille Korville
Alkukeväästä tänä vuonna vaimoni Veera sai viestiä Yleltä, että ovat tekemässä dokkaria kuurosokeista, kuuroista ja kuulon ja näön kanssa kamppailevista aistivammaisista. Veera kysyi minulta että pitäisikö osallistua. Kerroin että ehdottomasti kannattaa kun kerran elämässään pääsee telkkariin. Jotain jää sentään jälkipolville ja historiaan. Tunsin entuudestaan dokkariin osallistuneen Samin ja Veeran kautta tiesin Signmarkin eli Marko Vuorinheimon,…
-
Tyhjä taulu
On aina yhtä mielenkiintoista, että parhaat ajatukset ja ideat syntyvät juuri silloin kun on kävelyllä, linja-autossa tai jossain muualla, poissa koneen ääreltä. Minun on helpompi ajatella luovasti silloin kun olen aivan yksin, vaikka liika yksinolo saakin masentumaan. Silti tuntuu, että moni huippuajatus ja -asia tapahtuu juuri yksin ollessa. Perjantaina töistä tullessani rentouduin saunan jälkeen hyvän…