↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Maailmanloppu koittaa huomenna

2 min
444 sanaa

Maailma loppuu huomenna, ainakin pastori Harold Campingin mukaan. Camping perustaa väitteensä Raamattuun, jonka ennustusten perusteella hän on laskenut ajankohdan omalla kaavallaan. Homma ei vain ole oikein uskottava, kun Camping on ennustanut ennenkin. Maailmanlopun piti jo tulla vuonna 1994, mutta Haroldin kertoo laskeneensa väärin.

Lauantaina alkaa viisi kuukautta kestävä kaaoksen aikakausi, jonka päätteeksi planeetta tuhoutuu täysin, Camping ennustaa. Hulina käynnistyy valtavalla maanjäristyksellä, joka ravistelee koko maapalloa. Uskovaisilla ei kuitenkaan ole hätää, sillä he nousevat taivaaseen ennen kuin tilanne maan päällä käy tukalaksi. Muita odottaa ikuisuus helvetin tulissa.

”Lauantaina koittaa maailmanloppu” – Iltalehti
Harold Camping
Hauska pappa trollaa.

Maailmanloppu siis alkaa huomenna, lauantaina, 21.5.2011. Nimenomaan alkaa ja jokainen tulee tietämään sen varmasti, sillä joka puolella maanpalloa alkaa järkyttävät maanjäristykset, joihin verrattuna Japanissa tapahtuneet eivät olleet mitään. Kun ensimmäiset järistykset tulevat, vahingoniloinen hymy pyyhitään jokaisen epäilijän kasvoilta. Järistykset alkavat huomenna kello kuusi, nimenomaan kello kuusi jokaisessa maassa samaan aikaan. On kritisoitu sitä miten alkamisaika menee aikavyöhykkeiden ja kesä- ja talviaikojen mukaan, mutta tähän Harold vastaa että Jumala on selvittänyt sen jo kauan sitten, siitä ei tarvitse huolehtia.

Jenkeissä hihhulit ainakin kovaan ääneen mekastavat lauantaisesta tuhosta. Fundamentalistikristityt ja muut vastaavat ovat varmoja, että se tapahtuu. Sen näkee valtaisina ”katukaa!” -mielenosoituksina ja muuna aktiviteettina, käännytyksinä ja niin edelleen. Kylttejäkin näkyy olevan Amerikassa pitkin poikin katuja ja radioissa saarnataan viime hetken synninpäästöistä. Hyvin harva koko populaatiosta maailmassa kuitenkin ottaa tämän mitenkään vakavasti. Suomen Iltalehdessä ”uutinen” on osastolla ”Hullu maailma”.

Harold Camping

Haroldin omin sanoin:

When we get to May 21 on the calendar in any city or country in the world, and the clock says about ” this is based on other verses in the Bible ” when the clock says about 6 p.m., there™s going to be this tremendous earthquake that™s going to make the last earthquake in Japan seem like nothing in comparison. And the whole world will be alerted that Judgment Day has begun. And then it will follow the sun around for 24 hours. As each area of the world gets to that point of 6 p.m. on May 21, then it will happen there, and until it happens, the rest of the world will be standing far off and witnessing the horrible thing that is happening.

Maailmanlopusta kertovia kylttejä

Monet uskovaiset eivät itse usko maailman päättyvän huomenna, sillä raamatussa sanotaan myös, että on olemassa vääriä profeettoja. Haroldia pidetään tällaisena vääränä profeettana monessa seurakunnassa. Mielestäni maailmanloppua ei tarvitse ruveta ennustamaan minkään – edes Raamatun – perusteella. Mitä järkeä siinä on? Miksi emme vain elä tässä hetkessä. En usko, että maailma loppuu, mutta jos huomenna mennään niin tänään biletetään?

Lähteet:

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

  1. hoh-hoijaa… mitäköhän sitä tekis… en taida tehdä mitään merkittävää :)

  2. Jos asia on noin ja tuo on kerran ennenkin väärin ”laskettu” niin kuka ylipäätään tuollaiseen jaksaa enää / on koskaan jaksanut uskoa. T: ateisti

  3. Tulkoon vaan, olen valmis! :)

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @[email protected]

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.