↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus

Aivoissa toimii: ei mikään

1 min
139 sanaa

Voi sentään. Kun saisi tämän bloggausrytmin taas päälle. Toisaalta en itsekään jaksa lukea sellaisia blogeja joissa päivityksiä tulee 10 minuutin välein ja laatu on sen mukaista. Mutta täytyyhän se myöntää että enää en osaa enkä ehdi kirjoittaa samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin…

Tuubaahan minä taaskin lähdin kirjoittamaan, mutta kirjoitan hyvää tuubaa, eikös niin? Perheisän täysipäiväistä elämää vietän ja työstähän se melkein käy. Sain Lotan päivähoitopaikkaa ajettua eteenpäin, mutta se alkaa vasta elokuussa päiväkotien siirryttyä kesälomalle. Suurimpina syinä vaimoni vakava sairaus, sekä oma masennukseni. Tuntuu että voimat on aina lopussa, mutta siitähän kerroinkin jo viimeksi.

Viikonloppuna oli FilmTownin euron päivät ja vuokrasin muutamia elokuvia. Invention of Lyingiä ei ole vieläkään tullut dvd:lle ja kyllä harmittaa. Se on sellainen elokuva jonka tahtoisin nähdä.

Vähiin käyvät pälpätykset taas. Olen tässä kehitellyt pulinan sivuja ja kanaavaakin. So long, and thanks for all the fish!

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @rolle@mementomori.social

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.