Suodatinkahvia, café-maito, säkillinen karkkia ja Onnibusilla maalle lasten kanssa. Äitini luokse on aina mukava lähteä. Kaupasta Matkakeskukselle jokaisen korttelin kulmalla on useampi puliukko örveltämässä, huutamassa tai tappelemassa. Yhden korttelin joudumme jopa kiertämään, koska lapsia pelottaa huuto. Jostain syystä näitä pirulaisia on taas liian monta keskittynyt samoille kulmille.
Isäni nimitti itseään ”magneetiksi”, koska jostain syystä raivoraitis veti puoleensa omituisia ihmisiä ja erityisesti alkoholisteja. Nyt ymmärrän mistä hän puhui, vaikka kyseessä saattaakin olla yhtä suuri vahvistusharha kuin hänen ”ilmiöksi” nimittämänsä toistuva, noh (paremman sanan puutteessa) ilmiö, jossa samaan aikaan kadulla toistensa ohittavat 3 ihmistä yhtä aikaa riippumatta siitä missä kohtaa kukin on menossa. Nimittäin takapenkin kolme paikkaa varatessamme juuri minun viereeni istahtaa tavallinen tolkun ihminen, joka vaikuttaa olevan pienissä maisteissa.
Nurkassa istuu nainen, joka yrittää koko matkan pitää ukkonsa hereillä. Takabussillinen saa kuunnella tilitystä siitä, miten ”tuossa kunnossa äitiäsi ja lastasi tapaamaan” ja katsella kyynärpäätaktiikkaa, kun miestä pyritään pitämään tämän maailman kirjoissa. Minä siinä sitten haistelen viinankatkua ja koitan pitää äijän loitolla. Se on hieman haastavaa, kun kyynärpäät ja jalat koskevat toisiaan. Melko ahdistava matka, johon ei meinaa äänikirja tai sarja iPhonen ruudulta auttaa. Onneksi matka ei ole pitkä.
Maalla ahdistus unohtuu nopeasti. Mansikoita, lettuja ja rentoilua. Huomenna ehkä jotain kylillä pyörimistä, mutta muuten aiomme vain olla. Kerrankin.
Tässä kirjoituksessa on 235 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (21:43) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
