Tänään vietämme Veeran kanssa 17-vuotishääpäiväämme. Kohtalaisten yöunien jälkeen päätämme lähteä ulos ”treffeille”, vaikka hetki vähän viivästyykin pienen force majeuren vuoksi. Fiilis säilyy hyvänä koko päivän. Maittavan aterian jälkeen kahvilaan jatkamaan keskusteluja. Naurua ja diipimpää.
On mukavaa olla tällaisessa hyvässä ja turvallisessa suhteessa. Muistan aina sanoa puolisolleni, miten paljon häntä rakastan ja kuinka mukavaa on, että voin olla avoin, oma itseni. Pyrin olemaan mahdollisimman epätyypillinen mies, olenhan tällainen neurodivergentti otus. Olen oppinut itsestäni valtavasti puolisoni kautta, ennen kaikkea sitä miten ei tule ajatella jatkuvasti itseään.
Tänä vuonna emme ottaneet selfietä Instagramiin (Veera ei edes ole siellä nykyään) tai muutenkaan hihkunut päivästä mitään somessa tai missään muuallakaan ja hyvä niin. Tätä kirjoittaessa kuitenkin hieman viiveellä laittelen Mastodoniin pientä päivitystä.
Nykyään kahdenkeskinen aika on sellaista, jota ei halua jakaa kenekään muun kanssa, edes netin ihmisten. Sitä se ikä varmaan teettää. Vähemmän somessa, enemmän tosielämässä.
Hämmentävää silti, ilta menee taas koodatessa. Ehkä huomenna jotain muutakin.
Tässä kirjoituksessa on 194 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Fediverse -reaktiot
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:59) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Hääpäivä
16 vuotta naimisissa, 17 vuotta yhdessä Veeran kanssa. Tämän vuoden hääpäivänä ei ole reissuja tai mitään ihmeellistä, mutta päätämme mennä syömään Bella Romaan. Artesaanipizzat, totta kai, San Pellegrinon veriappelsiinia janojuomaksi.
Tämä vuosi on ollut rankka ja tulee vielä olemaankin. Henkinen väsymys on molemmilla valtava. Olisi juhlan päivä, mutta ei oikein ole viime vuosien tapaan jaksamista mihinkään. Onneksi ei tarvitse ollakaan.
Ainoa asia mikä on varmaa: Minä rakastan sinua Veera 💕
