Ensimmäinen terapiakäynti

Aamuissa säilyy nyt sama trendi: Ei meinaa saada silmiä auki. Tänäkin aamuna jatkan hetken unia, kunnes joudun kampeamaan itseni ylös. Puoli yhdeksältä olisi terapia ja haluan juosta viisi kilometriä ennen sitä.

Vähän seitsemän jälkeen ulos. Tuuli on edelleen viileähkö. Juoksen tällä kertaa ylimääräisen kiepin Yliopiston takaa, jotta ei tarvitse pyöriä korttelia ympäri saadakseen kilometrit täyteen.

Ensimmäinen virallinen terapiaistunto. Perustiedot ylös, puhua pälpätän ja sitten alkaa se mielenkiintoisin osuus. Ratkaisukeskeisen terapiamuodon lisäksi mukana on höyste liike- ja taideterapiaa. Makaan lattialla ja kuvittelen olevani solu ennen syntymääni. Kuusiminuuttinen tuntuu puolelta tunnilta.

Tämän jälkeen saan valita värejä ja pensselit, joilla maalaan. Ahdistus on suunnaton, koska perfektionistina en ole tottunut tällaiseen. Yht’äkkiä minulla ei ole mitään aavistustakaan mitä teen. Laitan värejä peräkkäin, testailen niitä sekaisin ja katson mitä tulee. Saan aikaan tumman möykyn, jossa on mustan, tummanvioletin ja punaisen sävyjä, keskellä hieman vihreää.

Katson teosta, enkä tiedä mitä sanoa. Ahdistaa koko maalaus. Ehkä se on kuvaus ahdistusmöykystäni? Siinä on enemmän tummia ja negatiivisia sävyjä. Vaikka otin eniten vihreää maalia, käytin sitä vähiten. Totean tämän terapeutille. En minä tiedä onko tällä mitään merkitystä. Mielenkiintoinen experimentti, mutta tuntuu, että jollain tavalla silti epäonnistuin.

Toimistolla jatkuu työkalujen ja asiakasprojektin kehitys. Vaikka focus edelleen hieman hukassa, pääsen aina takaisin urille. Tuottavia tunteja kertyykin yli viisi, joka on tuottavuusprosenteissa 88%. Loppuviimein tehokas päivä, vaikka epäilin toisin.

Pää on pyörällä tästä torstaista, mutta vihdoin pääsee relaamaan. Ei stressaa vieläkään yhtään, mutta kaipaan jo hieman kesälomaa ja vain olemista.