↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus
Lokikirja

Komponentit

205 sanaa

Otan etäpäivän, jotta ei tarvitse perheneuvolan vuoksi rampata. Pojan asioita. Osalistun yksinäni, koska puolisoni olo on flunssainen. Pohdimme poikani koulunkäyntiä ja hänen toiminnanohjauksen taitojaan.

Näyttää vahvasti siltä, että poikani täytyisi käydä toinen vuosiluokka uudestaan. Hänellä menee koulussa ihan hyvin, mutta riittävät sosiaaliset ja toiminnalliset edellytykset puuttuvat. Mielestäni poikani on fiksu, mutta arka. Kahdeksanvuotias haluaa olla vielä pieni, isin oma poika.

Ymmärrän kuitenkin muiden kannan, kun koulussa pitäisi osata toimia ilman että aina on joku patistamassa. Seuraavaksi tutkitaan sitten neuroepätyypillistä oireyhtymää, autismin kirjoa ja tarkkaavaisuushäiriötä. Viitteitä näihin löytyisi varmasti isästäänkin… Turhauttaa, kun kaikelle pitää olla jokin leima ja nimi. Pojan koko pieni ikä on käytetty toimintaterapiaan, lastenpsykologikäynteihin, puheterapiaan ja vaikka mihin… No, kuten sanon kaikille: Ei kai siinä mitään menetä. Pelataan nämäkin kortit läpi.

Työpäivä sujuu hienosti. Vaikka tekeminen on todella pirstaloitunutta, pystyn keskittymään niihin kahteen pääasiaan mihin pitikin.

Aamun Sunsaman reflektointi (Daily planning) antaa tehtäväksi taas vähän liikaa. Kommenttini:

Semmosta. Aika kiireiseltä näyttää taas. Eiköhän tästä(kin) selvitä.

Pääsen lopettamaan työt kerrankin viiden jälkeen.

Illalla haen tyttären kanssa Postista tilaamani kotelon ja SSD-levyn. Tämän jälkeen asennamme Lotan kanssa tietokoneen. Nörttiperheessä yhteinen aika on koneella istumista, tai sitten niiden kasaamista. Toimii.

Huomenna olisi tarkoitus vaihtaa Peikko-palvelin omaan koteloonsa ja siistiä vihdoin vaatekomero. On hyvä, että on projektia.

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @rolle@mementomori.social

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.