Yhdeksään mennessä ylös, ulos ja lenkille. Hyvä fiilis edelleen. Vähän pilvistä tänään, mutta ei haittaa. Ahdistus on koittanut nostaa päätään tänään, mutta koitan keskittyä hyvään.
Otin lihaskuntoilut juoksuhaasteen ajaksi pois viikkotavoitteistani. En jostain syystä saa aikaiseksi sovittaa ylimääräistä jumppamaton esillelaittoa, treenaamista ja suihkussa käyntiä juoksulenkin ja lounaan väliselle ajalle ja myöhemmin päivästä ajatus tuntuu sitäkin vaikeammalta. Katsotaan taas myöhemmin. Ehkä.
Soittelin lenkin jälkeen pianolla Hans Zimmerin Interstellaria, sitä helppoa kohtaa. Jotenkin aina soittaessani tuntuu, että en osaa mitään. Mutta tiedän, että osaan jotain. Sen täytyy riittää.
Inventaarioprojekti etenee ja viiden pussillisen verran tavaraa jo annettu tai heitetty pois. Tänään pääsin vihdoin olutlasi- ja -paitakokoelmastani eroon, joku vanhempi mies kävi hakemassa pojalleen. 27 lasia, 3 t-paitaa. Ihmisille kelpaa tavara, samalla kun minä haluan hankkiutua siitä eroon.
Yksi asia päivässä kohti selkeämpää ja stressittömämpää elämää.
Keskustelu
Ei vielä kommentteja
Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.
Osallistu keskusteluun
Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:
Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.
@rolle@mementomori.social
Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.