Suomen itsenäisyyspäivä. Maanantai. Hämmentävä kombinaatio. Pääkoppa asennoituu siihen, että ollaan töissä, mutta kalenteri sanoo muuta. Yrittäjän neljä työpäivää jää vähän vajaaksi väistämättä, joten tein tänään hieman töitä pohjustaen huomista.
Tänään on ahdistanut poikkeuksellisen paljon. Stressailen ilmeisesti tulevaa viikkoa. Muutaman tunnin työnteon jälkeen lähdin kuitenkin pois koneelta tekemään ruokaa ja ahdistus hieman helpotti. Täytyy pitää ajatukset kurissa ja rentoutua.
Mentaalinen vapaa-ajan tavoitteeni on ollut saada musaprojektiltani Streetgazerilta edes yksi biisi ulos tänä vuonna. Aihioita on tällä hetkellä 64, joista 5 ovat potentiaalisia ja täysmittaisia kappaleita odottamassa viimeistelyä. Näistä en ole enää yhteenkään tyytyväinen.
Kuten muutkin asiat elämässä, hyvää syntyy kertarykäyksittäin silloin kun motivaatio ja inspiraatio on kohdillaan. Musiikkin tuottaminen on jäänyt tietokonejuttujen, kirjoittamisen ja koodailun alle, eikä siihen liikene tarpeeksi aikaa. Vanhaan on tympeää palata ja uuteen ei riitä tarpeeksi aikaa tai energiaa. Ikuinen haaste, joka hieman ahdistaa.
On monesti tehnyt mieli kuopata koko musiikkiprojekti ja jättää homma sen osaavile. Toisaalta, koska kyse on harrastuksesta eikä mistään levy-yhtiön luotsaamasta ”oikeasta” toiminnasta, miksi en voisi jatkaa samaan malliin ilman tavoitteita. Onko tällöin muka säännöllisesti tultava jotain uutta ja hienoa ulos? Tänä vuonna ei ole tullut levyn levyä ja silti biisejäni on kuunnellut 8700 eri ihmistä melkein sadasta eri maasta. Ehkä pitäisi nyt antaa itselleni lupa olla puristamatta sitä mailaa? Olen itselleni liian ankara.
Tiedän osaavani paljon asioita, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä heti, eikä kaikkea pystykään. Olen 33-vuotias ja ehdin kyllä julkaista sen kirjan. Ehdin tehdä jonkun oikeasti hyvän levyn, jonka biisien säveltämiseen olen pystynyt kunnolla panostamaan muutaman illan tai yön sävellystyön sijaan. First things first, eli oma jaksaminen, yritys ja perhe. Sen jälkeen kaikki muu.
Voin jo kuvitella itseni oman elämäni John Carpenterina soittelemassa vanhoilla päivillä. Tai oman elämäni Stephen Kinginä kirjoittamassa kirjaa kirjoitushuoneessa, jonka seinät ovat täynnä kirjahyllyjä ja jonka komein sisustuselementti on vanha ja jykevä mahonkinen kirjoituspöytä. Sitä aikaa odotellessa… älä kuitenkaan saavu liian pian.
Nyt on nyt. Kaikki ajallaan. Carpe diem.
Tässä kirjoituksessa on 373 sanaa.
