Pöydällä odottaa iso kasa valokuvia. Kaivoin kaapista isän tiluksilta löytämäni valokuva-albumit ja muut irtovalokuvat, jotka pitäisi lajitella kansioihin. Kun kuvat ovat kansiossa, digitoin PhotoScanilla niistä parhaat talteen. Heti kuvien pöydälle ottamisen jälkeen muistin, miksi tätäkin hommaa sanotaan ”ikuisuusprojektiksi”. Jos kuvakasa ei huomisen jälkeen häviä pöydältäni, sullon albumit kuvineen takaisin kaappiin.
Kello herätti yhdeksältä, vaikka olin raottanut silmiäni jo joitakin aikoja aikaisemmin. Luonto kutsui, kirjaimellisesti. Aurinko paistoi jo aamulla ilahduttavan kirkkaasti. Neljä kerrosta päälle ja ulos kävelylle. Järvi tuli kierrettyä papa-Lain kanssa. Oikein leppoisa tunnelma, eikä haitannut yhtään, vaikka parta vähän jäätyi.
Jotkut kävelivät jo jäällä. Minusta se ei ole järkevää, sillä jää on vielä ohutta ja petollista. Edes Apetor ei pelastunut.
Mietteet saunassa, vaimon ituhippisapuskaa kitusiin ja valokuvia lajittelemaan.
Iltapäiväkahvit.
Päivän varsinainen kirjoitus:
Tänään sanoja tuli plakkariin 1271.
Keskustelu
Ei vielä kommentteja
Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.
Osallistu keskusteluun
Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:
Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.
@rolle@mementomori.social
Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.