Tietojärjestelmätieteen valintakoe takana

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Kävelen Jyväskylän Yliopistolta, Agoralta kotiinpäin. Kävin tekemässä tietojärjestelmätieteen valintakokeen. Ei se Agora niin paljoa ahdistanutkaan kuin mitä luulin. Kävellessäni katsoin vielä kerran kalenteriani ja kauhukseni tajusin että aulassa piti olla 11.30. Kello oli silloin jo 11.50 ja luulin olevani ajoissa. Olin kuitenkin ollut paikassa sen vuoden sivarina, joten tiesin vallan hyvin missä auditoriot sijaitsivat. Sattumoisin entinen ”työkaverini” herra Panu oli aulassa ja vinkkasi minut Ag2:een.

Koe oli suhteellisen iso. Ensimmäinen osuus sisälsi noin 30-sivuisen opuksen tietoyhteiskunnasta ja infrastruktuureista. Tehtävät olivat aika kivasti muotoitu. Oli paljon oikein vai väärin -tyyppisiä tehtäviä. Jotkut olivat kinkkisiä, toiset taas helpompia. Pidin Finreactor-privatrackeriin ja Lex Nokiaan liittyvistä tehtävistä. Jopa omaakin tietoa tapauksista löytyi. Ihan hyvin se mielestäni meni.

Viimeisessä tehtävässä piti koodata paperille tuntemallaan ohjelmointikielellä, tai pseudokoodikielellä (eli ilmeisesti kuvitteellisella tai oikeaa ohjelmointikieltä matkivalla) annetun päivämäärän päivän numero. Koska minulla on koodaustaustaa, sekin tehtävä meni mielestäni suhteellisen hyvin – jos sen oikein tajusin.

Kohtalaisesti se siis meni. En jää pisteissä nollille, mutten pääse lähelle täysiäkään. Jos tuonne pääsisin, olisi bileiden paikka. Tulipahan käytyä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä