Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Ukkonen

Ukkos- ja sadepäivä. Herään yhdeksän kieppeillä, mutta päätän jo aamulla, että pidän tänään välipäivän juoksemisesta. En aio arpoa kastunko vai en, enkä halua vilustua. Lisäksi ilmankosteus on jo 90%, joten olisi erittäin hiostavaa juosta, kun sitä on pelkästään sisällä istuminenkin.

Sadekartan mukaan 13-15 kohdalla olisi sateeton slotti, mutta päätös on päätös. Minun on opeteltava pitämään välipäiviäkin, vaikka se vaikealta tuntuukin. Kun juoksee 6-7 kertaa viikossa, yksikin päivä juoksematta tuntuu jotenkin petkutukselta. Ei pitäisi kokea näin. Tärkeintä on, ettei skippaa kahta päivää peräkkäin.

Tänään jatkuu muuttosiivoilu ja inventaario.

Tässä kirjoituksessa on 120 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää