Viileä tiistaipäivä. Herään nähtyäni unta, jossa olen metsässä veljieni kanssa. Tulemme aukealle, johon kömpii yksi täysikokoinen karhu. Myöhemmin porukkaan liittyy kaksi karhua lisää. Ihastelen otuksia, mutta veljeni kehottavat juoksemaan. Harvemmin muistan nykyään uniani tarkkaan. Tämäkin uni tulee mieleeni vasta viisikilometrisen aamulenkkini loppumetreillä äänikirjaa kuunnellessani, aasinsiltana jonkun kirjassa olevan eläimen kautta.
Työpäivä on rikkonainen, sillä sen leikkaa useampaan viipaleeseen muunmuassa terapia ja palaveri. Terapia on tälläkin kertaa melko intensiivinen. Ensimmäistä kertaa koskaan terapiaistunnon aikana silmiini kihoavat kyyneleet. On jotenkin haastavaa kuvailla sitä miltä ahdistus ja sen purkautuminen tuntuu. Saan sen lopulta puettua sanoiksi.
Tunteroisen aikana saamme paljon työstettyä. Vaikka tämä on kolmas varsinainen terapiajaksoni, tuntuu jollain tapaa, että ensimmäistä kertaa oikeasti asiat edistyvät. Pää on terapiatunnin jälkeen solmussa ja vielä olisi monta tuntia töitä tehtävänä. Onneksi tämä on poikkeusjärjestely tulevan Portugalin matkani takia, eikä jokaviikkoinen setti. Suosin terapia-ajaksi ennen tai jälkeen työpäivän, kesken päivää se on vähän outoa.
Huomenna lähden reissuun maailmalle iltalennolla. Lentäminen jännittää ja ahdistaa. Vaikka tiedän, että se on turvallista, korkeanpaikankammo ja kontrollin menettämisen tunne ovat läsnä. Lisäksi siinä on jotain selittämätöntä, en vain nauti lentämisestä. Parasta onkin lennon aikana keskittyä johonkin ihan muuhun kuin ympäristöön. Hyvä kirja tai elokuva messiin.
Pitäisi pakata. Painunpas tästä siis pakkaamaan, jotta ehtii vielä katsella elokuvaa sen jälkeen.
Tässä kirjoituksessa on 256 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (18:31) mennessä
