Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Sarastus

Ensimmäistä kertaa tällä viikolla väsyttää niin, että en meinaa saada silmiä auki. Väsyttää siitäkin huolimatta, että takana on kahdeksan tuntia ihan hyvää unta. Onhan tässä taas paahdettu. Kohta paahtaminen jatkuu aamukahvin muodossa.

Olen onnistunut vähentämään kofeiinin kulutusta kahteen kuppiin päivässä. Lasken myös energiajuomat mukaan, eli saa olla vain yksi kahvi pohjalla, jotta voi napata tölkin käteen iltapäivästä. Kofeiini ei hirveästi nykyään vaikuta ahdistushäiriööni, mutta liikaa nautittuna riskit ovat olemassa. Vaikka kuinka väsyttäisi, täytyy muistaa että piristävä vaikutus on vain hetkellinen. Voisinhan tuonkin lopettaa, kuten alkoholin, sokerin ja punaisen lihan, mutta täytyyhän sitä elämässä jotain paheita olla. Sitä paitsi jouluna aion tehdä poikkeuksen kaiken muun paitsi alkoholin osalta.

Olen ollut maanantaista keskiviikkoon etätöissä erinäisten menojen vuoksi ramppaamista ehkäistääkseni, joten tänään voisi olla tavallinen toimistopäivä. Siispä, lähden tästä kahvinkeittoon ja aamupalalle. Mukavaa torstaita sinulle!

Tässä kirjoituksessa on 170 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 33-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää