Olen ollut useamman päivän koodaamatta. Ja kun sanon ”koodaamatta”, tarkoitan, että ”koodirupeamia” ei ole ollut. Koodaan joka päivä jonkun yhden rivin pienen korjauksen jonnekin.
Olen siis vihdoin oppinut lepäämään tämän loman aikana. Eihän siinä mennytkään kuin 14-15 päivää. Yhdeksän tuntia unta onnistuneesti taas viime yönä. Mutta nyt kun lepäämiseen makuun on päästy, tietenkin mieleen hiipii ahdistus ja paniikki. Demonit.
Tänään ahdistaa myös maailma. Ihmiset käyttävät ChatGPT:tä Googlen sijaan ja ulkoistavat ajatteluaan tekoälylle, ylistävät Donald Trumpia ja ovat yleisesti ottaen kuin Idiocracy-elokuvasta. Ei oikein meinaa jaksaa. Somen ja uutisten seuraaminen on väsyttävää paskaa.
Ei auta kuin keskittyä omaan tekemiseen ja lepäämiseen. Vielä pari päivää ja sitten töihin.
Tässä kirjoituksessa on 135 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (19:09) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Iltarutiini
Kaikki muut rutiinit sujuvat, paitsi nukkumaanmeno. Koska elvytän aamulenkit, minun on opeteltava arkena heräämään klo 8. Lotan kanssa kävely kouluun klo 9 ja töihin klo 10 mennessä. Siispä, rakensin itselleni uuden iltarutiinin. Se on tähän asti ollut aika häilyvä käsite, sarjojen tai leffojen bingettelyä ja doomscrollausta klo 2-3 asti. Joku roti tähän pitää saada.
Aamurutiinithan minulla on jo. Iltarutiinia en ajatellut tarvitsevani, vaikka välillä sellaista kokeilinkin. No, nyt on. Entistä ehompi.
Iltarutiini 2025
RoutineFlow on kätevä tähän.
- Klo 20:00: Vie pyykit kuivumaan 🧺 15 min
- Katso sarjoja tai selaa puhelinta 📱60min
- Klo 21:00: Ota melatoniini 💊
- Lapsille juttelu, iltasatu, hyvät yöt 🌙 30min
- Himmennä valot 💡 5min
- Viilennä makuuhuone optimiin, eli 17-19 asteeseen ❄️ (tässä lämpötilassa ihminen tutkitusti nukkuu paremmin)
- WC 🚽 10min
- Pese hampaat 🪥 5min
- Kirjoita päiväkirjaan ✍️ 15min
- Lue oikeaa kirjaa sängyssä 📖 15min
- Meditaatio 🧘♂️ 15min
- Sammuta valot ja asetu nukkumaan 🌙 Jos kaikki on mennyt putkeen, tässä vaiheessa kello on 23:30 paikkeilla.
Katsotaan toimiiko.
Päivän koodailuina mm. YNAB-widgetti Scriptablella ja WordPress-Obsidian backup-scripti.