Ei oikein ole taaskaan mitään järkevää kirjattavaa, mutta on pakko päivittää jotain, kun kerran aloitin. Miksihän edes kirjoitan päivittäin? Miksi juuri päivittäin?
Osa päivistä sulautuvat toisiinsa. Tämä sunnuntai on aika tyypillinen: kahvitreffit vaimon kanssa, Linuxia, mattolenkki, TV-sarjoja. Task katsottu, 4/5. Tulsa King seuraavaksi.
Supreme-pizza jäähtyy keittiössä ja minä jumitan.
Olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 1999. Se on pidempi aika kuin moni on ollut netissä. Tai elossa. Näiden miettiminen saa tuntemaan itsensä vanhaksi. Mutta aika menee eteenpäin.
Ei tarvitse olla aina jotain maailmaa mullistavaa. Sitä on elämä. Samaa paskaa eri muodossa.
Huomenna on maanantai. Mutta ei mietitä vielä sitä.
Nyt syön sen pizzan.
Tässä kirjoituksessa on 117 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (18:40) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Huolet
Tietokonepöydälläni on kasa tyhjiä Jaffa Lemonade-tölkkejä. En jaksa viedä niitä pullopussiin ihan heti. Viikon energiatason ehtymistä kuvaa perjantai-iltana yöpöydälle jäänyt puolikas suklaalevy. Rouva kauhistelee aamulla ruokatilaus-appista, miten ketsupin hinta on noussut lähes kuuteen euroon purkki.
Jos suklaan arvonlisävero nousee vielä 25,5 prosenttiin, voi jäädä kyllä suklaat jatkossa hyllyyn. Yli kuusi euroa suklaalevystä on yksinkertaisesti vain liikaa. Isovanhempani pyörisivät haudoissaan, jos kuulisivat, että suklaalevy maksaisi yli 35 markkaa, kun aikoinaan Fazerin suklaalevy maksoi kolmisen markkaa. Hinta on yli kymmenkertaistunut.
Huolet valtaavat helposti mielen, lähinnä raha-asioissa. Ehdin nauttia ”vauraudesta” vain puolisen vuotta, sitten iski epäonni markkinoilla. Nyt taas kitkutellaan useamman vuoden ja on turha edes miettiä mitään reissuja tai muuta rahaa vievää.
Pitää yrittää vain elää päivä kerrallaan. Se on ainoa tapa.
