Fiilis tänään:
Haluaisin joskus kirjoittaa pidempiä juttuja. Haluaisin joskus olla virkeämpi. Haluaisin juosta metsässä. Haluaisin painaa pääni tyynyyn samalla tietäen, että tulevaisuus tuo tullessaan hyviä asioita. Haluaisin elää ilman huolta.
Mutta sen sijaan murehdin, ahdistun, kuormitun.
Olen elänyt 36 kevättä, kesää, talvea. 36. syksy on menossa. Näistä vuosista aika monta ovat olleet kamalia epäonnen, surun, murheen tai kuoleman täyttämiä vuosia. Koen, että olen elänyt elämästäni puolet. Jospa toiselle puoliskolle sallitaan jotain hyvääkin.
Olen optimisti, kaikesta huolimatta. En vain jaksaisi enää odottaa. Ehkä on hyväksyttävä asiain laidat ja lopetettava odottaminen. Jospa en enää odottaisi, vaan tekisin vain parhaani tällä minuutilla? Sitä olen varmaankin yrittänytkin, mutta ajatus lipsuu aina vain liian kauas. Jatkan yrittämistä. Sen kaikissa merkityksissä.
Elämä on kuin Whac-A-Mole. Kun saat yhden kriisin pois päiväjärjestyksestä, syntyy toinen.
Tässä kirjoituksessa on 151 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Fediverse -reaktiot
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (20:54) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Ilman vapaa-aikaa
Tänään minulla ei ole vapaa-aikaa. Päätän sen illalla ratkoessani kiperää yhteensopivuusongelmaa asiakkaan legacy-kehitysympäristön kanssa. Harvemmin tulee näin vaikeaa haastetta vastaan. Node-gyp ei toimi M1 mukana tulleen python-version kanssa ja samaan aikaan muut paketit ovat vielä vanhempia.
Minulla on perfektionistinen tapa olla päästämättä irti haasteista. Tiedän jo etukäteen, että tässä menee pitkään. Kuusi tuntia myöhemmin saan haasteen ratkaistua. Olen iloinen.
Päivän lasten huomion laiminlyönti harmittaa. Sanon Manulle, että pelaamme sitten huomenna. Veeran kanssa sentään lounas onnistui päivällä.
Harmittaa myös lenkin peruuntuminen, en halunnut enää juosta pimeässä auringon laskettua. Nämä harmistukset tietysti pieniä muihin murheisiin verrattuna, jotka sain hukutettua työntekoon.
Huomenna on uusi päivä.
