Selasin hiljattain omakanta-varmuuskopiotani. Olen tallentanut kaikki minuun liittyvät tekstit, koska mikään tietokanta ei säilytä tietojaan ikuisuuksiin. Varsinkin omat potilastietoni haluan omistaa myös itse. Löysin aiempien potilastekstieni seasta seitsemän vuoden takaisen tilanteen, josta haluan nyt jakaa katkelman julkisesti lukijani kanssa.
18.11.2015
Hoidon suunnittelu
Kuntoutus (Käynti)
Kyseessä 27-vuotias mies, jolla todettu ahdistuneisuushäiriö. Esitietojen osalta kts.yst. aikaisemmat käyntitekstit. Ak tavannut potilaan 20.11.2015. Silloin diagnosoitu F41.3 ja kyseessä nyt Kelan psykoterapia.
Potilaan psyykkinen vointi ennallaan. Melkein joka päivä on ahdistusta, lisäksi joskus paniikkikohtauksia. Potilaalla paljon töitä ja lisäksi kotona ajoittain iso vastuu vaimon sairauden takia ja koko perhe tarvitsee paljon apua ja tukea.
Usein tekee töitä iltaisin tai yöllä. Yö on rauhallinen aika potilaan mukaan. Mutta itse myöntää, että on koko ajan väsynyt ja nukkuu vain 3-4 tuntia. Jännittynyt, vaikea rentoutua. Paljon ajatuksia elämästä ja omasta pärjäämisestä.
Potilaan mukaan hänelle sopii kun on paljon tekemistä, koska vapaalla ajalla tulee enemmän ahdistusta ja huolia.
Potilaskertomus on lievemmästä päästä kuin vaikeampi tilanne 2013, jolloin kärsin dissosiaatiohäiriöstä. Yhteensä diagnooseja minulla on ollut yhtä aikaa kolme, enää vain yksi.
Muistan nuo ajat etäisesti, vaikka hyvin sumuisaa aikaa olikin. En ymmärrä, miten jaksoin moista, varsinkin kun monesti mukana oli vielä alkoholikin (muuten, jos luet yhden kirjoituksen tänään, lue tämä: Kuningas Alkoholi).
Olen onnekas ja sinnikäs. Vaikka monesti oli lähellä, en silti luisunut kuilun pohjalle, vaan pääsin sieltä hitaasti, mutta varmasti ylös. En ole enää vuosiin tehnyt öisin töitä tai ollut henkisesti rapakunnossa. Kärsin edelleen ahdistuneisuushäiriöstä, mutta se on hallinnassa ja hoidossa.
On jotenkin upeaa, että voi lopettaa työt neljältä ja tehdä jotain ihan muuta. Pystyn pysähtymään keskellä päivää ja nauttimaan juuri tästä hetkestä. Katson keväistä auringon valoa ja olen kiitollinen siitä. Tavalliset ”mindfulness”-hetket ovat osa päivittäistä arkea. Enää ei mene niin vauhdilla tai syvään päätyyn.
Tämä toimii. Hullu juttu, että täyskäännös lopulta onnistui. Onhan tässä ollut elämän alkutaipaleella ihan tarpeeksi vastoinkäymisiä yhden elämän kohdalle. Jatkossa niitä ei enää tarvitsisi tulla, mutta hyväksyn, että ne kuuluvat elämään.
Kävi miten kävi, ainakin asenteeni on tulevaisuuden suhteen positiivinen. Mennyt opettaa elämään juuri nyt. Vuoraan tieni jatkossa hyvillä asioilla.
Tässä kirjoituksessa on 404 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (18:47) mennessä
