Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Internet on pilalla

Palataan hetkeksi eilisiltaan, joka meni vähän pilalle, kun Twitter-tilini hakkeroitiin, tai ainakin osittain. Ketjusta löytyy tiedot, en jaksa enää niitä täällä avata. Instagramissa on esiintynyt myös jonkinlaista hämminkiä, sillä löysin seurattavista ihmisistä tuhatkaupalla randomeita, joita en itse ole seurannut. Sunnuntai-ilta meni mukavasti siivoillessa ja tietoturvatoimissa.

Salasanahygieniani on hiponut täydellisyyttä ja MFA tai 2FA on käytössä kaikkialla, missä sen pystyy asettamaan, mutta sanomattakin selvää, että nyt pelaan jatkossa vieläkin enemmän varman päälle. Appit revokeen ja turhat tunnarit poistoon, salasanamanagerista yksitellen läpi. Siinäpä projektia tuleville viikoille.

Facebook-tilini lukittiin myös samalla epäilyttävän aktiviteetin myötä. En ole sitä saanut auki vielä toistaiseksi (käsittelyajat ovat pitkiä), mutta jos se vielä tuosta aukeaa, suljen sen pysyvästi. En ole käyttänyt Facebookia, enkä WhatsAppia muutenkaan vuosiin, koska en tykkää niiden politiikasta ja sisäsiittoisesta toimintamallista.

Muuten päivä oli ihan mukava. Olimme pari tuntia pulkkamäessä, lapset saivat nauraa ja laskea mäkeä.

Maanantai on täällä taas

Herään 6:40 suoraan syvästä unesta. Kuusi tuntia ja 34 minuuttia unta alla. Syvän unen määrä 64%, REM-unta 10%, kevyttä unta 26%, unen pisteet 78, sovelluksen mukaan ”levätty yö”. No, ehkä juuri ja juuri.

WC, vesi, vitamiinit, lenkille, kotiin, aamupala, malware-skannerit tulille, tietoturvatarkistuksia, töihin. Kahvi, aamupalaverit ja työn tekoon. Ihan hyvä työpäivä.

Tänään ahdistaa tasaiseen tapaan. Pitäisi. En varmana tee enää mitään fyysistä loppuiltana, vaikka pitäisi. Tytär saa hoitaa siivoiluhommat. Minä keskityn etsimään Chromen tilalle tietoturvallisempaa selainta. Min on toistaiseksi hyvä ehdokas.

On vasta maanantai 17:55, mutta olen jo valmis yöpuulle. Tämä päivä on nähty. Seuraava! Tiistai, täältä tullaan.

Tässä kirjoituksessa on 286 sanaa.

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää