Olen kirjoittanut joka vuosi vuoden viimeisen tekstin. Tänä vuonna en jaksa. Se kertoo jotain loppuvuoden energiatasoista. Influenssantapaiseen sairastuminen vei viimeisetkin mehut. Ihmettelen, miten ihmeessä olen jaksanut kirjoittaa esimerkiksi vuosi sitten noin pitkästi, tilastot, kuvat ja kaikki… Tai ylipäätään, miten olen jaksanut tämän kaiken? Olen koko ajan touhunnut tuotteliaasti. Kuka se tyyppi oikein oli? Minäkö? En usko.

Viime vuonna kirjoitin itselleni pitkän kirjeen, löytyy samaisen tekstin lopusta.

Tämä katkelma pistää miettimään.

On hämmentävää kirjoittaa itselleen tulevaisuuteen, koska tulevaisuutta ei voi ennustaa. On vain mentävä sillä mitä on. Uskon, että teen ihan hyviä päätöksiä elämässä. Uskon, että tästä vielä tulee jotain.

Ensi vuonna toivon (vaikka tavallaan tiedän, että se on äärimmäisen vaikeaa), että uskallan lähteä ihmisten ilmoille. Toivon, että kävisin ainakin yhdellä livekeikalla. Tapaisin jonkun tutun. Nauttisin elämästä enemmän offline. Kuten aiempinakin vuosina olen sanonut: Aina saa toivoa.

Ja kävinhän minä keikoilla. Useammankin kerran, ainakin The Midnight, John Smith, Benighted ja …and Oceans tuli nähtyä Lutakossa. Ehkä sain elämänhaluni jollain tapaa takaisin. Offline en osannut olla yhtään vähempää, koska Internet on enimmäkseen ihana.

Vuosi 2025 oli sellainen ”seiskamiikka”. Eri tavalla ahdistava ja kamala kuin 2024. Muutama valoisa hetki, mutta enimmäkseen aika synkkää.

En halua ennustaa mitään vuodelle 2026. Toivon kuitenkin. Toivottavasti raha-asiat ovat paremmin joka rintamalla, asiat paranevat ja kohenevat työrintamalla ja muutenkin, AI- ja somekupla puhkeaisi, Trump saisi kenkää ja Venäjä lähtisi vittuun Ukrainasta. Naiivi ajatus, maailmanrauha ei tule toivomalla. Mutta mantrakseni on muodostunut: Aina saa toivoa.

Toivottavasti 2026 on edes pikkuisen parempi. Niinku näin: 🤏

Hyvää uutta vuotta!