Kun kello ilmoittelee sydämenlyöntien epäsäännöllisyydestä, päätän rauhoittaa menoa ja aloittaa uudelleen normityöpäivät. Isoin urakka on ohi, joten nyt paluu arkirytmiin. Ei ole mitään itua rikkoa itseään ja työskennellä kellon ympäri.

Minun on hyväksyttävä, että en ole mikään kahdeksan tunnin työntekijä, mutta samaan aikaan en ole mikään kone. Menen rikki, jos en huolehdi itsestäni. Tarvitsen säännöllistä huoltoa. Aionkin pitää nyt työpäivien kestosta kiinni. Tilanteen vaatiessa päätän etukäteen, että voin käyttää yhden oljenkorren viikossa ja tehdä vähän pidempään. Mutta ei koko viikkoa, eikä edes peräkkäisinä viikkoina.

Tänään en ole avannut töiden jälkeen tietokonetta. Hyvä fiilis.