Kadoksissa

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.

Katsoin eilen lostin uusimman jakson (2×15). Täytyy sanoa että yht’äkkiä juoni avautui enemmän kuin aikaisemmin. Aloitin lostin katsomisen melkein heti kun ensimmäinen jakso ilmestyi jenkeissä. Lost on ensimmäinen sarja, josta todella kiinnostuin ja johon jäin koukkuun kunnolla.

En tiedä onko tv-sarjojen lataaminen nykyään laitonta (joidenkin mielestä se on täysin hyväksyttävää, koska sarjathan voi samalla tavalla nauhoittaa tv:stä, ripata vhs:ltä tai nauhoittaa suoraan videomuotoon tv-kortilta), mutta se on paljon kätevämpää, oli se sitten laillista tai ei. Englanti taitaa olla yhä tv-sarjojen latauksien kärjessä, toisena tulee USA, kolmantena pohjoismaat. Käytännöllisesti katsoen puolet maailmasta warettaa.

Pilaisin niiiiin mielelläni teidän suomalaisien (enkö muka itse ole suomalainen?) ilot paljastamalla kaiken, mitä tulee toisessa tuotantokaudessa, mutta tehän olittekin vasta ensimmäisen tuotatokauden alussa. Minulle ei tarvitse tulla kertomaan juonipaljastuksia jättiläisistä, joita ei tule olemaan toisessa tuotantokaudessa.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 32-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä