Hiljaista eloa

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Se on näemmä tämäkin viikko sitten päätöksessä. Emännällä on raskausviikkoja plakkarissa nelisenkymmentä. Minun puolestani vauva saisi syntyä jo. Perjantaina käytiin ostamassa pikkuiselle vihreä Brio Primo -kaukalo (Dippis-Nalle testasi jälleen). Kaikki muut kamat on saatu sukulaisilta ja ystäviltä, joten ajateltiin että olisi kiva jos olisi jotain uuttakin, tuo vanhemmilta saatu kaukalo kun on aika vanha ja rähjäinen.

”Eipä tässä kummempia”, vastaan nykyään kun minulta kysytään ”Mitä kuuluu?”. Ainakin niille, joille olen vauvakuulumisia jo kertonut. Odotellaan ja odotellaan. Nythän on tilanne sellainen että se voi syntyä sieltä milloin vain. Samalla jännittää, mutta ei onneksi paniikkiin asti. Ainakin kaikki tavarat ja vaatteet on hankittu valmiiksi hoitopöytää ja vaunuja myöten. Minulle kuuluu hyvää ja kohta vielä parempaa kun vauva syntyy (hymy). Tyttöhän sieltä tulee, niille ketkä eivät vielä tiedä.

Yleisesti ottaen on paljon puhuttu mediassa ja muuallakin siitä milloin on ”oikea aika” hankkia lapsi. Mielestäni ei ole oikeaa aikaa. Jokainen tietää itse mitä haluaa ja milloin haluaa. Minusta tärkeintä ei ole esimerkiksi taloudellinen tilanne, tai mikään muukaan vastaava asia. Motokseni onkin tullut ”all you need is love”. Fakta on että kukaan muu ei voi sanoa toisen puolesta miltä toisesta tuntuu.

Hääpäivämme lähestyy. Kohta olen ollut vuoden naimisssa ja yhdessä Veeran kanssa miltei kaksi vuotta. Kylläpä se aika rientää. Muistan vielä ensitapaamisemme kuin eilispäivän. Musiikkisoittimessani soi Deathstars toista viikkoa, koodauksessa on irc-opas ja eggdrop, leffakulutus satunnaista. Eipä sen kummempia juu.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä