Merlin

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Merlin on salaperäinen poika, jonka äiti lähettää tiedemies Gaiuksen holhottavaksi Kamelotin linnaan kuningas Uther Pendragonin alaisuuteen. Kuningas on juuri kieltänyt kaikenlaisen magian ja taikavoimien käytön kuolemanrangaistuksen uhalla. Taikavoimineen syntyneen Merlinin ei ole helppoa piilotella kykyjään. Kuninkaan julmuutta vastaan taistelevat noidat ja velhot. Myös prinssi Arthur on vaarassa. Merlin tapaa puhuvan lohikäärmeen ja saa häneltä tehtävän, ”kohtalon” suojella Arthuria vaaroilta…

Merlin on upouusi brittiläinen tv-sarja. Uusin jakso on ensimmäisen tuotantokauden 13 ja uusi jakso ilmestyy joka lauantai BBC:ltä. Sarja on älyttömän upeasti tehty. Aivan kuin elokuvaa katsoisi. Sarja perustuu suuren velhon Merlinin tarinoihin, mutta tässä Merlin on vasta teini-ikäinen ja kokeilunhaluinen poika. Taikavoimien erikoistehosteet ja muutenkin koko lavastus ja miljöö on tosiaan hienosti tehty. Huomaa että suuremman budjetin sarja kyseessä. Törmäsin sarjaan sattumalta uusia sarjoja selatessa. Tätä kyllä katsoo mielellään siihen asti kun Prison Break, Terminator: Sarah Connorin kroniikat ja Heroes palaavat tauolta. Jos ei riitä niin katson Smallvillejä loppuun… jäänyt katsomatta 7 kauden jauhannat. Merlin on uusi kerrassaan upea sarja jota voin suositella kaikille! Tästä sarjan omille sivuille.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Boardwalk Empire on aikakone 1920-luvulle | Rollemaa.org

    […] sarjaa en jaksa seurata yhtä aikaa. Tällä hetkellä pyörivistä sarjoista seuraan jenkkiajassa Merliniä, Supernaturalia ja Walking Deadia ja Game of Thronesia. Uuden sarjan aloittaminen on minulle […]

  2. 41 arvostelua – Kaikki katsomani TV-sarjat tähän mennessä | Rollemaa.org

    […] Aloitin katsomaan sarjaa silloin kun jaksoja oli vasta muutama ja katsoinkin sarjan lähes tauotta loppuun saakka. Lue neljän vuoden takainen arvioni sarjasta täältä. […]