Viaston Riku – vanha ystävämme – otti kommenttini pienestä osasesta vaarin ja päätti heti kirjoittaa merkinnän kertoakseen syyn siihen miksi ei ole viime aikoina kirjoittanut mitään:
Olen elellyt kirjoittamisen kanssa tilassa, joka koostuu pääosin väärinymmärretyksi tulemisen pelosta. Kirjoitan minä mitä tahansa, näen jokaisessa sanassa liian monia merkityksiä ja pelkään, että se mitä tarkoitan, ei välity.
Syy miksi itse päätin vastata Rinkun merkintään on selkeä: Olen itsekin kärsinyt vastaavasta asiasta tämän vuoden touko-kesäkuussa (jolloin muunmuassa luulin lopettavani bloggaamisen kokonaan), tosin ehkä vielä hieman vainoharhaisemmalla tasolla. Toinen syy on vähintään yhtä selkeä: Minulla on nyt se kaipaamani kirjoitusinto, josta ei pääse eroon muulla tavalla kuin kirjoittamalla. Joten kirjoituksia tulette näkemään. Väärinymmärretyksi tulemisen pelosta ja innottomuudesta on miltei päästy; Rolle on entisensä.
Tuo on aika outo ilmiö: bloggauksen väärinymmärryksen pelkoa tai miksi sitä tulisikaan kutsua. Onko siihen edes mitään syytä? Tulisiko jostain murehtia mitä muut voivat huomata kirjoituksistasi? Jollain tasolla kai kyllä mutta yleensä ei ole mitään huolta mistään mitä muut ajattelevat tai mistä kirjoittaa.
Jos joku avaa suutaan niin so what, sittenpähän avaa, se on silloin tuon suunavaajan ongelma, joka ei osaa arvosta sanallista antia.
Tietty asioita kyllä ei kannata paljastaa, kuten se että meni vahingossa huippelissa töihin, jos ei nyt potkuja kerjää :)
Muuten sana on vapaa, jos blogilla on jokin tarkoitus niin silloin ei kyllä kannata puhua perusasioista saati siitä kuinka iso naapurin muna on, sillä se ei tuo lukijoita. Tavoitteeton personal blogi, no silloin sitä munan kokoa voi vapaasti julistaa vapaaasti, tai vaikka kertoa kuinka sinapilta sinappi oikeasti maistuu.
Gocom olet oikeassa. Pyrinkin nykyään eroon kyseisistä ”peloista”. Olen alkanut ottamaan elämään erilaisiia asenteita tietyissä tapauksissa, kuten sen että kun minä teen jotain niin silloin ei ole muilla sanomista.