Tunti ennen puhetta on yleensä se vaikein. Kädet hikoaa, päässä heittää, vatsassa muljuaa. ”Miksi suostuin tähän?”, ”Oliko tämä tosiaan viimeksikin yhtä vaikeaa?”, ”Miksi jännittää näin paljon?”, ”Olikohan tämä nyt viisas veto?”, ”Mitä jos mokaan lavalla?”, ”Entä, jos olenkin väärässä?”, ”Ketä minä muka huijaan?”. Muistan aiemmat mentaaliset itsepreppailut: ”Jännitys on tunteena sama kuin innostus!”, ”Sinä pystyt siihen!”, ”Tämä on jo 11. kerta, kokemusta on!”, ”Olet salin kovin jätkä!”.
Katson kelloa. Viisi minuuttia on kulunut. Hittolainen. Miksi aika kuluu näin hitaasti? ”Muistankohan sanoa kaiken mitä pitikin?”. Sitten edellinen esitys loppuu ja astelen lavan edustalle. Rintapieleeni kiinnitetään mikki. Ilmeisesti tämä kuvataan. Viimeiset höpöttelyt Suorannan Teemun kanssa ennen esittelyä. Tässä kohtaa ääneni ei ainakaan takeltele. Jännitys tuskin näkyy päällepäin. Asettelen mikin oikeaan kohtaan, jotta tiedän missä seisoskella. Harjoittelen klikkerin ja laserin käyttöä.
Minut esitellään. Kuulostaapa kivalta. Olenko muka noin kokenut? Ilmeisesti vuosikymmenet ovat vierineet. Nuorenahan minä tämän aloitinkin. Astelen lavalle aplodien saattelemana ja esittelen itseni, ”Hello everyone, my name is Rolle”. 44 sivua 35 minuutissa. Siitä tietää, että esitys menee hyvin, kun ei muista katsoa esiintyjämuistiinpanojaan. Aihe on sen verran laaja, että jotain jää sanomattakin. Hyvät vitsit ja tärpit tietenkin muistaa vasta sitten, kun on sanonut ”Thank you, that’s about it. Any questions?”.
Kolme yleisökysymystä, vielä hyviä sellaisia, joihin osaan vastatakin. Lasken, että ainakin seitsemän ihmistä kiittää puheesta ja osa jää juttelemaankin. Esitys on selvästi menestys ja parannus viimeiseen ja sitä edelliseen.
Yleisölle puhumisessa voi kehittyä. En kuitenkaan ole varma, haluanko puhua ihan joka vuosi. Sen verran raskasta tämä on. Palkitsevaa puhuminen on silloin, kun tietää, että joku saa hyötyä tai inspiraatiota. Monelle tästä puheesta jää lohkomallit takaraivoon. Tykkään yleisölle puhumisesta huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi pöytäseurueessa keskustelemisesta. Lavan edessä saa puhua tauotta itselleen tärkeästä aiheesta ilman että kukaan keskeyttää. Dinnerit jätän varmaan jatkossakin väliin.
Vaikka Oura-sormukseni huutavat, että en ole palautunut mistään mitenkään missään vaiheessa koko viikolla, olo on lauantaina yllättävän hyvä. Ja miksi ei olisi, koska olen saanut yli kahdeksan tuntia unta. Sen voimin jaksan juosta 11 kilometrin lenkin. Ulkona on täydellinen lenkkisää, syysaurinkoa ja keltaista puissa. Muistan miksi rakastan juoksemista, harmillista, että se on jäänyt niin vähälle.
Nyt kelpaa rentoutua. Mukavaa viikonloppua sinullekin, lukijani.
Tässä kirjoituksessa on 406 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Fediversumi -reaktiot
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (22:50) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Päivä 13499
Lupaan mennä pojan kanssa karkkikauppaan töiden jälkeen, joten perjantaita ei voi venyttää. Enkä haluakaan. Nyt ihan jotain muuta.
Kotiin päästessänikin säädän kuitenkin lisää Linuxia, mutta tällä kertaa työpöytä-Archiani. Äiti käy kylässä.
Iltaa kohden päätä jomottaa. On levon aika.
