Uni jää taas lyhyeksi. Tällä kertaa se johtuu siitä, että unohdan, että minulla onkin aikaisempi herätys. Vaimo tökkii hereille kesken unien. Olen mennyt vasta kahden jälkeen nukkumaan, koska kuinkas muutenkaan? Olen yökukkuja. Vaikka kuinka väsyttäisi, en vain malta nukkua aikaisemmin. Osa tästä varmaankin kostovalvomista, osa luonnettani, osa kronotyyppiäni.
Unta kertyy siis noin neljä tuntia. Päivä on täynnä palavereita aamukahdeksasta puoli neljään. Vedän myös viikkopalaverin, koska toimari on lomalla. Iltapäivällä valmistaudun huomisiin palavereihin. Karsin turhia dioja, selkeytän rakennetta ja mietin, mistä asiat kannattaa aloittaa. Toisaalta tuntuu hyvältä, kun sekava kasa muuttuu kokonaisuudeksi, jonka voi oikeasti esittää. Vielä se show pitäisi vaan vetää kunnialla maaliin. Huomenna sitten.
Ihan hyvä maanantai.
Tässä kirjoituksessa on 127 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (19:19) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Päivä 13494
Jos eilinen Arch-seikkalu oli hullu, tänään
Kasvit jää kastelematta ja varmaan vähän muutakin. Mutta ihan hyvä näin.