Mikä lokikirja?

Rollemaan kapteenin lokikirja on Rollen kevyt päiväkirja ja päivittäinen kirjoitushaaste. Tavoitteena on kehittää mielenterveyttä, kirjoittamisharrastusta ja madaltaa kynnystä itseilmaisuun.

Päivä 13840

7 puhelua, jos lasketaan kaikki nopeat Huddlet. Tuntuu, että olen puhelimessa jatkuvasti nykyään. Mutta eivät onneksi kaikki päivät ole samanlaisia.

Sataa. On syksy. Nautin syksystä.

Meditointirutiini on säilynyt. Olen innostunut kävelymeditaatiosta, koska se on ainoa tapa jolloin voin rauhoittaa mieleni päivän tuoksinan aikana. Jotenkin tuntuu vain hankalalta laittaa silmät kiinni ja istua aloilleen, kun kaikki on kesken, vaikka koko harjoituksen pointti onkin pysähtyä ja tyhjentää pääkoppa. Muistan psykoterapiassa käydessäni, että terapeuttini tehdessä harjoitusta, minua alkoi nukuttamaan. Hän sanoi sen olevan hyvä asia. Mutta en minä oikein halua nukkua kesken työpäivän.

Onneksi meditointi toimii silmät aukikin. Kyseessä on kuitenkin rauhoittunut mielentila, tai oikeastaan mielen ”tilattomuus”. Ideana on observoida ja keskittyä hetkeen ilman ylimääräisiä tiellä pyöriviä ajatuksia. Ajatukset huomioidaan ja sitten taas pyritään olemaan hetkessä.

Kävelymeditaatio on siitä hyvä meditointitapa, että se hoituu vartin kotimatkalla. Tulee keskityttyä jalkojen askellukseen, epätasaiseen maastoon, lehtien väreihin, tuntemuksiin, tuoksuihin, luontoon ja ääniin. Kotiin tullessa huomaa, että unohtui käydä kaupassa. Siitä tietää, että harjoitus toimii.

PS. Vaivihkaa migratoin Rollemaan vanhan teeman uusille WordPress-tekniikoille, 27 committia, 272 tiedostoa, yli 57 000 riviä vähemmän koodia. Tässä koko diffi.

Tässä kirjoituksessa on 203 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.

Fediversumi -reaktiot

Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (20:05) mennessä

Kuva Rolle Laukkarisesta

Rolle Laukkarinen

Kirjoittaja on 37-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää