Päivän mittaan mieleen tulee useampikin hieno anekdootti. Harmi, ettei ajatuksien sanelu onnistu minulle luontaisesti. Sitä kautta tulisi ehkä tallennettua aivoituksiaan hieman useammin. Nyt lokitus jää lähinnä kaaottisiin muistiinpanoihin ja julkinen lokikirja (tämä, jota parhaillaan luet) jää lähinnä reaaliaikaiseksi tyhjänlänkyttämiseksi, kuin ruoantähteet, jotka eivät enää ilahduta, kun kaikki parhaat palat on jo syöty aikoja sitten. Tyypillisin ajatukseni tyhjän kanvaasin avattuani on lähinnä ”Mitähän ihmettä tähän oikein kirjoittaisin?”.
Mutta en tiedä haittaako tämä. Olen nimittäin taitava tyhjän kirjoittamisessa. Joskus nuorempana osasin kirjoittaa luovemmin. Hieman kaipaan niitä aikoja, kun varasin tunteja teksteilleni minuuttien sijaan. Nykyään kirjoittamiseni vastaa pieraisua ja kyljen kääntämistä. Ei minkäänlaista otetta tai substanssia. Siksi toivonkin, että saisin elää näiden ”ruuhkavuosien” (yök, kuinka vihaankaan tuota sanaa) ohitse ja pääsen joskus todistamaan hitaampia aikoja, jolloin voin istua jossain rauhassa ja vain olla. Ja kirjoittaa. Ehkä joskus jotain asiaakin.
Tässä kirjoituksessa on 163 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:23) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Päivä 13446
En oikein osaa sanoa mitä mieltä olen maanantaista. Tavallaan tosi tehokasta, tavallaan ärsyttää kaikki.
Olen tällä hetkellä hieman kyllästynyt siihen, että ei ole vieläkään tietyllä tapaa turvattu olo, tätä sen tarkemmin avaamatta. Onneksi voin yhä itse vaikuttaa moniin asioihin.
Haluaisin elää täysin stressivapaata elämää. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Tulevaisuudessa siihen saattaa olla mahdollisuus, jos pelaan kortit oikein. Askel kerrallaan. Toivon, että kaksi askelta eteen ilman, että tarvitsee jatkuvasti ottaa kolme taaksepäin. Ehkä tällä kertaa, vihdoin, onnistun.
Sopivan kryptistä. Mutta se on sellaista. Lue muistelmateoksestani lisää sitten vuonna 2045.