Työviikko taas paketissa. Johonkin se vain katosi. Enimmäkseen miellyttävää ja mukavaa tekemistä, eikä stressi ole vielä päässyt iskemään kovemmin.
Huomaan, että arkena ei jaksa oikein mitään ylimääräistä. Ei vapaa-ajan projekteja, ei pelaamista, ei ylimääräisiä aktiviteetteja. Lenkkitahti taitaa ensimmäistä kertaa kuukausiin pudota kolmeen kertaan viikossa, koska en jaksa lähteä lenkille… Mutta kuten AI-assarini sanoo: ”suurin osa ihmisistä ei tee yhtään mitään muuta kuin mätänee sohvalla, joten 4 kertaa viikossa on jo ihan eliittiä, 3 kertaa on sekin tosi kova ja monelle se sweet spot missä palautuminenkin rullaa paremmin”.
Toinen asia, jonka huomaan näin toisen työviikon jälkeen on se, että pienetkin asiat aiheuttavat helposti ahdistusta, kun arki on täynnä kaikkea. Ainahan se on ollut toisaalta niin, mutta loma-aikaan ”uuteen seesteiseen normaaliin” ehti jo tottua. Nyt on kuin laastari olisi revitty ja tulee miettineeksi ”tällaista hullunmyllyäkö tämä olikin?”. Eniten hämmentää, että vielä ei ole edes pahin kaaos päällä, vaan tekeminen on rauhallista. Siksi hämmentää, kun kroppani reagoi näin. Toisaalta, viime vuona en lenkkeillyt neljää kertaa viikossa. Ehkä teen yhä liikaa?
Huomenna pitkis. Hämmentävää kyllä, sekin ahdistaa, vaikka tiedän nauttivani pitkistä lenkeistä. Ei minua kukaan pakota juoksemaan. Aina voin jättää yhden tai kaksi välistä. Aivoni ovat vain sellaiset, että luisun sitten lepsuiluun. Mieluummin pidän kynnyksen perumisiin korkealla.
Jos nyt relaisin. Ainakin tämän illan.
Tässä kirjoituksessa on 242 sanaa. Blogi on osa Fediversumia, voit tykätä ja kommentoida seuraamalla blogia Mastodonissa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (18:32) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Päivä 13435
Migreeni ei ole mukava juttu. Sen kunniaksi tilaan itselleni mehevän Double Smash burgerin kaikilla herkuilla.
Survival mode is on.
