↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus
Lokikirja

Päivä 13537

239 sanaa

Viime aikoina olen viritellyt jonkin verran ohjelmistokoodia kielimalleille. En siis pelkästään promptannut koodia, vaan ohjelmoinut asioita, joissa osan työstä hoitaa tekoäly. Näitä on mukava tehdä, koska se tuo tekemiseen jotenkin uutta ulottuvuutta. Muistan kun joskus 2000-luvulla koodasin chattibotteja MegaHALilla, vaikka se keksi omia suomenkielen sanojaan ja taivutusmuotojaan. Sen jälkeen Pythonin ChatterBot-moduulilla saikin sitten vähän hienompia juttuja aikaan. Mutta ei mitään niin hienoa mitä nykyiset generatiiviset tekoälyt saavat aikaan.

Moni kuvittelee tekoälyn olevan pelkkää promptailua ja chattaamista. Mutta tekoälyä on jossain määrin ollut niin pitkään kuin tietokoneitakin. Se ei ole mitään oikeaa ”älyä”, se on loppujenlopuksi ohjelmistokoodia. ”ChatGPT:stä” puhuttaessa koodi on kuitenkin jo niin edistyksellistä, että se kehittyy ”itsekseen”, eikä kukaan enää tiedä mitä mustan laatikon sisällä tapahtuu. Se on hieman pelottavaa.

AI 2027 tutkimuksen mukaan on kaksi suuntaa: Ihmiskunnan menestys tai ihmiskunnan tuho. Toivon todella, että se ei ole jälkimmäistä. AI Slop, deepfaket, toksinen positiivisuus, ”AI-taide”, tekoälyn käyttäminen suorittamaan asioita joista pidämme ja typistämään esimerkiksi kirjallista viestintää on todella tympeää ja toivon että tämä brain rot tulee johonkin kulminaatiopisteeseen joskus. Mutta sillä välin koodailen kivoja juttuja ja parantelen vanhaa. Tekoäly on boostannut tekemistäni viisinkertaisesti ja rajatussa ympäristössä omassa kontrollissa tuonut vain hyviä asioita. On kokonaan eri asia mitä se tekee rajaamattomassa ympäristössä, epäintellektuellissa tai tietotaidottomassa seurassa.

Tällaisina perus-tasapaksuina maanantaina on siis ihan mukavaa kun on jotakin ihan muuta, ”boksin ulkopuolelta”. Sitä AI osaa kyllä tuottaa.

Tekoälystä saisi useamman pidemmänkin kirjoituksen, mutta menkööt tämä tällaisena hajatelmana maanantailokiin.

Kivaa viikkoa sinulle!

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @[email protected]

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.