↑↓ liiku Enter avaa Esc sulje Satunnainen kirjoitus
Lokikirja

Päivä 13422

242 sanaa

Tänään on omituisten ongelmien päivä. Ongelmat tuntuvat jatkuvan ihan aamusta iltaan. Herään ensin viideltä ilman mitään järkevää syytä. Vessassa käytyäni ummistan silmäni uudelleen ja avaan ne seuraavan kerran klo 10:01. Herätyskello ei ole herättänyt ja hieronta-aika on kymmeneltä. Laitan äkkiä Tinolle viestiä ja kerron, että häpeäkseni lomalainen ei herännyt ajoissa. Kuulemma silti kannattaa tulla. Tilaan pihaan taksin ja posotan paikan päälle.

Olen niin onnellinen selän tultua kuntoon. Kävelen Coffean kautta, koska haluan tukea toista paikallista yrittäjää tänään. Tuplacappucino pistää päivän käyntiin. Kotona omia askareita tovin ja sitten Manu pyytää pelaamaan Overwatchia. Olen iloinen siitä, että Manu (11v) haluaa opetella lempparipeliäni. Ihan muutaman pelin jälkeen hän jo ampuu päitä Widowmakerilla. Isin poika.

Kesken pelailun puhelin soi, automaattiset palvelinhälytykset puskevat joka kanavasta läpi. Joudun lopettamaan pelailun ja tutkimaan mikä töissä on vialla, koska työntekijät ovat lähteneet jo viikonlopun viettoon. Samalla huomaan, että Linuxistani puuttuu äänet kokonaan. Illan saldona mm. seuraavat:

  • Mastodon-palvelimella ongelmia, tämän lisäksi satunnaista ”Oops! An unexpected error occurred.”. Logeissa ei tietenkään näy mitään. Pitänee päivittää uusimpaan, kun ehdin.
  • Open WebUI näyttää joka toisella kerralla ”TypeError: Failed to fetch”
  • Vivaldi itkee ERR_NETWORK_CHANGED
  • HTTP/2 streaming error, virhe jota en ole koskaan aiemmin nähnyt, enkä osaa ratkaista. Tekoäly, Google ja Stack Overflowkaan ei anna kunnollisia vastauksia.
  • IRC-kanavan sivut ovat menneet sattumalta juuri tänään alas
  • Äänet ei toimi Linuxissa
  • Steamin Linux-versio ei enää käynnisty päivityksen jälkeen

Paljon muutakin ihmeellistä ongelmaa iskee väliin. Naurattaa, kun ei viitsi itkeäkään.

Pitkästä aikaa sataa ja ukkostaa. Tätä on odotettu. Jotain hyvääkin…

Keskustelu

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä sanonut mitään. Aloita keskustelu Mastodonissa tai siellä, missä kirjoitus on jaettu.

Osallistu keskusteluun

Keskustelu käydään somessa. Julkiset kommentit Blueskysta, Threadsista ja Mastodonista tuodaan tämän artikkelin kylkeen automaattisesti. Voit vastata kirjoitukseen suoraan omalta Mastodon-tililtäsi tai miltä tahansa fediversumin palvelimelta:

  1. Kopioi kirjoituksen osoite
  2. Liitä osoite oman palvelimesi hakuun

    Haku löytää kirjoituksen, ja voit vastata siihen kuten mihin tahansa julkaisuun.

  3. Rolle Mastodonissa

    @[email protected]

Jaa ja keskustele

Kun kirjoitus jaetaan Mastodonissa, Blueskyssa tai Threadsissa, jakoon tulleet vastaukset ja lainaukset kopioituvat tänne viestiketjuineen. Keskustelu näkyy täällä yleensä vartin sisällä.