Rollen leffa-arviot

Elm Streetin jatko-osa jatkaa melko samalla kaavalla kuin ensimmäisessä osassa. Leffa on kuitenkin jälleen aikakauteensa nähden hyvin tehty, ja sisältää ihan kivoja pelko-elementtejäkin. Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat myös loistavia. Ei päihitä ensimmäistä osaa, mutta yltää hyvin lähelle.

En tiennyt, että nälkäongelma ja köyhyys on jenkeissä ihan näin paha. Ruokapankkeja USA:ssa on näköjään yllättävän paljon. Leffa käsitelee asiaa hienosti muutaman erilaisen perheen kautta. On uskomatonta, että hedelmät ovat tuplasti, ellei triplasti kalliimpia kuin Suomessa. Luulin, että Suomi on kallis maa, mutta jenkeissä näköjään ruoka maksaa ihan hirveästi, jos ei lasketa roskaruokaa.

Jännä juttu kyllä, että ihmiset ovat lihavia, mutta silti nälkäisiä - roskaruoka ei aiheuta muuta kuin läskiä, mutta ei poista nälkää. Mielenkiintoinen ja hyvin tehty dokkari. Osoittaa jälleen kerran miten huonosti USA:n asiat tuntuvat olemaan ja miten hallitus ja presidentti ei ole muuta kuin suurta puhetta... valtavat rispektit Jeff Bridgesille muuten, huipputyyppi!

Loistava, ellen sanoisi nerokas elokuva. En odottanut leffan kertovan huumeista tai käyttäjistä, mutta sainkin yllättyä. Toi mukavaa vaihtelua tämän kaltaisiin elokuviin. Leffa on editoitu animaation näköiseksi, mutta se ei minua haitannut - päinvastoin; teki leffasta taideteoksen. Kerrassaan älykästä scifitrilleriä!

A Simple Favor on hauska rikostrilleri, jossa Anna Kendrick loistaa kiusallisessa roolissaan. Elokuvasta ei puutu twistejä ja se sisältää kivoja pikku koukkuja. Kuvankaunis Blake Lively tekee järisyttävän roolisuorituksen. Kenties Paul Feigin ainoa hyvä elokuva?

Vautsi. En Lady Gagaa ole hirveästi kuunnellut, vaikka tiedän hänen osaavan laulaa. Tälle elokuvalle voi antaa viisi tähteä oikeastaan puhtaasti musiikin vuoksi. Lady Gaga on kuin 2010-luvun Whitney Houston. Stefani Joanne Angelina Germanotta on myös nähtävästi loistava näyttelijä. Ja mitkä kemiat hänen ja Cooperin välillä!

Biisit kolahtivat täysiä. Elokuvan juoni on perinteinen kivun ja rakkauden välissä tasapainotteleva lälly nyyhkytarina, joka sai ainakin tämän ylisensitiivisen katsojan hifikuulokkeet päässä herkistymään pariinkin otteeseen. Välillä riitti kun vilkaisi Sam Elliotin kipua reflektoivaa, itkuista naamaa, nappisuoritus myös häneltä.

Elokuva on kuvattu kauniisti, mutta olisin halunnut jäädä vielä viipyilemään alkupuoliskon kohtauksiin. Loppuosa tuntui siltä kuin olisi pikakelattu kohtauksia ohi. Ehkä se on hyvän elokuvan merkki. Loistava ensiohjaus Bradley Cooperilta. PS. En ole katsonut aiempia versiointeja tästä elokuvasta. Tämän jälkeen en taida uskaltaakaan.