Rollen leffa-arviot

Brick on hidas ja kiemurainen draamaelokuva. Leffa ei sisältänyt jännitystä ja rikosta niin paljon kuin olin odottanut. Joseph Gordon-Levitt on varma tällaisissa rooleissa ja Nora Zehetner on aika söpö! Harmi että Emilie de Ravinia näkyi niin vähän ruudulla. Ihmissuhdekuvioita, kimurantteja käänteitä ja hyvähköjä näyttelijöitä sisältävä matalan budjetin teinileffa. Sopii ehkä paremmin naispuolisille katsojille suuren draamapitoisuuden ja vähäisen toiminnan ja jännäilyn vuoksi. Kyllästyttävä ja yllättävän ennalta-arvattava muka-fiksu hömppäleffa ilman päätä ja häntää... plussaa kuitenkin upeasta nostalgisen tunnelman luovasta soundtrackista.

Arvio sisältää pieniä spoilereita. Tunnen jonkin verran Gaspar Noén tuotantoa, ja tykkäsin Irréversiblestä. En kuitenkaan tajunnut katsoa tämän elokuvan taustoja ennen katsomista, enkä näin ollen tiennyt siitä etukäteen yhtään mitään. Kesken katsomisen tuli kuitenkin tuttu olo, ja viimeistään ensimmäisten "shokeeraavien" kohtausten jälkeen ymmärsin kyseessä olevan Gaspar Noé.

Niille ketkä Noén aivoituksista eivät tiedä, tämä elokuva on Irréversiblen tapaan häiritsevä, moraalisesti kyseenalainen, kieroutunut, järkyttävä, ja ennen kaikkea erilainen. Sinun ei kannata katsoa elokuvaa jos et ole henkisesti karaistunut, valmistautunut, tai et siedä elokuvassa ärsyttäviä välkkyviä valoja, pyörivää pahan olon aikaan saavaa kuvaustapaa, huumeidenkäyttöä, heiluvaa kameraa, pornografiaa, spermaa, psykedeelisiä kuvia ja värejä, epileptikoille vaarallista välähtelyä, homoseksiä, aborttia, imetystä, väkivaltaa, haureutta, verta, lapsen kärsimystä, tai kasvojen yksityiskohtaista murskaantumista...

Elokuvan ensimmäinen puolisko oli loistava, omaperäinen, ja upea. Leffan alun ensimmäisen persoonan kuvaustapa saa katsojan samaistumaan päähenkilöön, ja tavallaan kokemaan tapahtuneet itse. Elokuvan miljöö on värikäs mutta samalla synkkä ja ahdistava. Leffan toisen puoliskon aikana kuvaustapa muuttuu kolmannen persoonan objektiivisempaan tyyliin, ja koko idea loppuu ja leffan loppuaika leijutaan Tokion yllä kyllästymiseen saakka...

Erityisesti elokuvan puutteellinen ja suppea juoni ärsyttää, ja etenkin elokuvan loppuosa. Leffa on liian pitkä, pointiton, typerä, ja liiankin provosoiva. Minuun epämoraaliset tehokeinot eivät uppoa, eikä leffa edes onnistunut järkyttämään tai herättämään ajatuksia kuten Irréversible. En tykännyt viimeisen tunnin pornografiasta, sillä en minä pornoa tullut katsomaan vaan elokuvaa. Leffan jälkeen oli vähän sellainen olo että mitä ihmettä minä juuri katsoin.

Enter the Void on liian pitkä elokuva, ja kaikkien niiden ylhäältä kuvattujen kohtausten aikana olisi ehtinyt piirtää kartan kaupungista... leffan idea katoaa rajusti päähenkilön kuoltua, ja loppu on pelkkää tylsää hölynpölyä joka on taidenimikkeen taakse piilotettu. Taidetta ok, mutta taidekin voi olla viihdyttävää. Tämä ei ollut.

Pojot Gasparille taas siitä että joitakin tämä saattaa järkyttää ja ärsyttää. Pojot myös leffan alusta, mutta kokonaisuus menee pahasti harakoille. Täytyy sanoa että elokuva oli mielenkiintoista vaihtelua, ja etenkin viimeiset minuutit olivat jopa hienoa ja huvittavaa. Toisaalta tässä on erilaisia fiiliksiä herättävä elokuva, mutta ei missään mielessä mikään kovin hyvä filkka. Aika ahdistava, ikävä ja ikävystyttävä pätkä. Jos katsot tämän, valmistaudu ja katso varauksella! Ei todellakaan kaikille.

Skylinen juoni on lähes suora kopio Maailmojen Sodasta, Independence Daysta ja monesta muusta vastaavasta elokuvasta. Leffa ei ole piirunkaan verran omaperäinen, mikä pistää hieman potuttamaan heti alkuun. Näyttelijät ovat pääosin tuntemattomampaa ö-mappia, ainoina poikkeuksina sivurooleja luotsaavat Neil Hopkins, David Zayas ja Brittany Daniels. Itse näyttely on parhaimmillaan keskitasoa.

Minulla ei ollut Skylineä varten minkäänlaisia odotuksia, ja hyvä niin. Elokuva on visuaalisesti ihan hieno, mutta kokonaisuus kompastuu kymmeniin kliseisiin, epäkohtiin, ja naurettaviin ristiriitaisuuksiin. Keskitason scifileffaksi elokuva on harmillisen tylsä, kun jokainen kohtaus on täysin ennalta-arvattavissa. Leffassa on myös aivan liian paljon turhaa "tehdäkö vai eikö tehdä" -hohhailua ja jankkausta.

Leffa on pähkinänkuoressa siis Maailmojen Sodan huonompi versio, ilman Tom Cruisea, ilman mitään. Elokuvassa alienit hyökkäävät maapallolle ja puolet ajasta vietetään samassa huoneessa kinastellen. Leffaa oli myös pitkitetty turhilla hidastuksilla. Hyvä esimerkki siitä miten "scifi"-toimintaelokuvasta on saatu mahdollisimman tympeä pakkaus. Jo toinen pettymys tältä saralta tänä vuonna. Selvästi parempi kuin Monsters (2010), mutta paljon huonompi kuin Maailmojen Sota.

Kokonaisuutena elokuva on juuri ja juuri katsottava, mutta pistää jälkeenpäin hieman harmittamaan. Elokuva lopetettiin tahallaan kesken juuri kun meno alkoi käydä edes vähänkin mielenkiintoisemmaksi. Jatko-osa on ilmeisesti tulossa, tosin en tiedä saadaanko siitäkään yhtään tämän parempaa. En tiedä olisiko elokuva voinut olla hyvä, sillä tällaisia on tehty jo niin monta samanlaista paljon paremmalla tavalla. Scifiarvo tässä elokuvassa on vähäinen - lupa jättää väliin!

Lupaavasti alkava The Dark Hours osoittautuu isoksi pettymykseksi. Leffan jännitys on kamalan irrallista, ja tapahtumat ovat selittämättömiä ja typeriä. Näyttely on todella keskinkertaista, ja näyttelijät suhteellisen tuntemattomia Gordon Currieta lukuunottamatta. Pelottava elokuva ei ole, enkä sanoisi sitä kauhuleffaksi. Puoliväliin asti elokuva oli jopa tylsä. Kokonaisuudessaan ihan katsottava elokuva, mutta pettymys mikä pettymys...

My Little Eye on kuin fiktiivinen kauhuelokuvaversio Big Brotherista. Leffa on kyllästyttävä, eikä missään vaiheessa oikeastaan pelottava. Matalan budjetin elokuvaksi varmasti ihan ok, mutta itse en tykännyt missään vaiheessa. Näyttelijöistä kukaan ei ole tunnettu millään tavalla, ja sen kyllä huomaa. Leffa ei tarjoa yhtään mitään, ainakaan minulle. Skippaa tämä.