Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 10.11.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Maailma on peittynyt zombieihin räjähdysmäisesti levinneen epidemian myötä. Ennen ”zombiemaata” hieman erakoitunut nuori mies kehittää itselleen säännöt, joita noudattaen selviää mahdollisimman pitkälle Zombieiden valloittamassa zombiemaassa. Poikarukalla on ainoa sukulainen Columbinossa, ja matkalla sinne hän törmää Tallahasseeksi itseään nimittävään zombienmetsästäjään, ja pariin hemaisevaan neitokaiseen. Kun zombielauma lisääntyy, ainoa tapa selviytyä on yhteistyö…

Jos pidit Shaun of the Deadista, ja muista vastaavista zombiekomedioista, rakastat varmasti tätäkin elokuvaa. Zombieland oli oikeasti hauska kauhukomedia. Pidin leffan visuaalisuudesta, ja sen upeasta kerrontatavasta. Näyttelijäsuoritukset olivat aivan mahtavia, etenkin lempparini Woody Harrelsonin osalta. Minulle suhteellisen uusi tuttavuus Jesse Eisenberg näytti myös todellakin kyntensä tässä elokuvassa. Leffasta ei puuttunut toimintaa, romantiikkaa, huumoria, eikä dramatiikkaa. Pisteenä i:n päälle Bill Murray! Suosittelen!

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!