Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 18.7.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Malibussa asusteleva jenkkipissis Poppy bilettää eräänä päivänä vähän liikaa, ja hänen isänsä lähettää hänet Britanniaan tiukkarajaiseen tyttökouluun nimeltä Abbey Mount. Poppyn ensimmäisenä tavoitteena on päästä koulusta eroon, mutta pian hän huomaakin pitävänsä paikasta. Samalla selviää juttu ja toinenkin, ja Poppy saa myös paikan leuhkan tytön Harrietin katkeruuden ja vihan niskaansa.

Wild Child oli hauska ja värikäs teinileffa. Elokuva ei ollut mitenkään maailmaa mullistava, mutta silti hyvää viihdettä. Pidin leffan tavasta käsitellä brittien ja jenkkien kulttuurieroja. Pidin myös kielestä ja näyttelijöiden suorituksista. Good fun.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!