Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 3.7.2019, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 5 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 31-vuotias.

Oscar®-palkittu Jordan Peele nosti provokatiivisella esikoisohjauksellaan Get Out kauhuelokuvien riman uudelle tasolle. Hänen uusi, odotettu elokuvansa Us pohjautuu jälleen Peelen omaan alkuperäiskäsikirjoitukseen, jonka hän on ohjannut ja tuottanut.

Adelaide Wilson (Oscar®-voittaja Lupita Nyong’o) matkustaa perheensä kanssa lomailemaan lapsuudenkotiinsa Pohjois-Kalifornian aurinkoiselle rannikolle miehensä Gaben (Winston Duke, Black Panther) ja kahden lapsensa kanssa. Menneisyyden traumaattiset tapahtumat painavat hänen mieltään. Törmätessään jatkuvasti aavemaisiin yhteensattumiin Adelaiden epäilykset heräävät ja hän alkaa vähitellen vakuuttua siitä, että perhettä uhkaa vaara.

Vietettyään päivän rannalla ystävien (mm. Elisabeth Moss) seurassa kireissä tunnelmissa, perhe palaa loma-asuntoonsa. Kun ilta pimenee, Wilsonit huomaavat kotipihansa varjoissa neljä käsikkäin seisovaa ihmishahmoa. Tuikitavallista perhettä uhkaava vihollinen on kylmäävä ja epätodellinen: heidän omat kaksoisolentonsa.

Jordan Peelen edellinen elokuva Get Out oli tavattoman hyvä, joten odotukset olivat kovat tämän kohdalla. Hyvä, tunnelmallinen trilleri, mutta ei kuitenkaan yllä edeltäjänsä tasolle. Jossain määrin vähän sekavakin. Kokonaisuutena oikein hyvä kuitenkin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!