Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 2.7.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Taistelu Maan herruudesta on loppunut, mutta taistelu universumista on alkanut. Decepticon – Pahojen robottien liittoutuma palvelee suurta Fallenia, jonka pyrkimyksenä on tuhota planeetan aurinko saadakseen energianlähteen. Pahikset etsivät kuumeisesti salaista Matrix-avainta, joka sisältää mystistä energiaa, ja jolla voi käynnistää maapallon tuhoon johtavan koneen. Kumpi ehtii ensin…

Transformers 2 jatkaa vähän samaa kuin ensimmäinen osa. Vaikka leffa alkoi hieman trailerimaisesti, se oli äärimmäisen viihdyttävä visuaalisesti. Leffa jaksoi kiinnostaa loppuun asti, vaikka lopun venytys vähän häiritsikin. Elokuva oli hitusen liian pitkä, ja turhaa mäiskimistä olisi voinut jättää vähemmälle. Kun lähdin teatterissa, päässä soi edelleen romurauta. Viihdyttävää robottipainia kerrassaan, mutta ei mielestäni vedä täysin vertoja ensimmäisen osan eeppisyydelle. Soundtrack ja näyttelijäsuoritukset olivat mainioita. Se mistä pidän Transformereissa on että se sisältää melkein joka genren aspektit; on toimintaa (ehkä vähän liikaakin), draamaa, huumoria/komediaa, scifiä, jännitystä, fantasiaa, mysteeriä, ja vielä hieman romantiikkaakin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!