Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 10.7.2017, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 7 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 29-vuotias.

Taidemaalaushuutokaupan työntekijä Simon saa taulun ryöstön yhteydessä päähänsä kovan tällin ja menettää muistinsa. Kun Simon tokenee, pahikset ovat hänen kimpussaan, koska maalausta ei löydy mistään. Poppoo vie Simonin hypnoterapeutille, joka koittaa hypnoosin avulla kaivaa tiedon irti hänestä…

Trance on Danny Boylen (Steve Jobs, 127 Hours, Slumdog Millionaire, Sunshine, 28 Days Later…, Trainspotting) kolmanneksi uusin tuotos. Tällä kertaa luvassa rikosta, draamaa, mysteeriä ja trilleriä. Leffan kerrontatapa on jännän päällekkäinen ja ottaen aiheen huomioon, vähän liian monta kertaa menee sekaisin mikä on takauma, mikä unta, mikä mitäkin. Kiemuroita on ehkä vähän liikaa.

Näyttely on oikein mainiota, etenkin James McAvoyn ja Rosario Dawsonin suhteen. Leffasta löytyy jännitystä, alastomuutta, sekavuutta. Minun makuuni ehkä hieman outo Boylelta ja ensimmäisiä mistä en ihan täysillä saanut koppia. Osoittaa kuitenkin sen, että Danny Boyle on monipuolinen ohjaaja. Katsoin lähinnä McAvoyn vuoksi. Ihan suositeltava, jos Boylen leffat nappaavat muuten.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!